Bundesliiga

Pohjanpalo hurjassa vireessä Bundesliigassa – Hattutemppu 17 minuuttiin

Julkaistu:

AOP

Suomalaiskärki Joel Pohjanpalo oli huippuvireessä lauantaina iskiessään hattutempun saksalaisseura Werder Bremenin verkkoihin. Werder Bremenissä pelaava suomalaispuolustaja Niklas Moisander jäi siis suomalaisten kamppailussa tällä kertaa kakkoseksi.

26-vuotias Pohjanpalo on kärsinyt usein urallaan loukkaantumisista. Tälläkin kaudella Pohjanpalolla on ollut loukkaantumisten kanssa ongelmia. Maaleja Union Berlinissä tällä kaudella Pohjanpalolle on kertynyt viisi kappaletta. Pohjanpalo on Leverkusenin omistuksessa, mutta viimeiset kaudet hän on viettänyt lainalla muissa saksalaisseuroissa. Viime kaudella hän pelasi 2. Bundesliigaa Hamburgerissa, jossa hän iski 14 peliin yhdeksän maalia. Tällä kaudella lainapesti johti Union Berliniin.

Pohjanpalo on myös alkanut saamaan enemmän vastuuta maajoukkueessa. Hiljalleen harjoitusottelussa Sveitsiä vastaan hän iski kaksi maalia. Hänet siis tullaan todennäköisesti näkemään myös kesän EM-Kisoissa. Pohjanpalo on tarjonnut hyvin tukea maajoukkueessa Norwich-kärki Teemu Pukille. Pohjanpalo pelaa seuraavan ottelunsa lauantaina 8.5. Wolfsburgia vastaan. Otteluiden mennessä hyvin, Union Berlinillä olisi vielä mahdollisuudet päästä eurosarjoihin mukaan.

Suositut artikkelit

Copyright © 2024 Futisfani.com