EM-kisat 2021

Unkari pisti Ranskan todella tiukoille, Portugali ja Saksa hurjastelivat maaleilla, Espanja ja Puola jättivät päätöskierrokselle rutkasti jännitettävää

Julkaistu:

AOP

Unkari-Ranska 1-1

Ottelun lähtökohta oli päivänselvä: Ranska on hallitseva maailmanmestari ja EM-turnauksen ykkössuosikkeja. Unkari taas on kuolemanlohkonsa hännänhuipuksi ennustettu entinen suuruus. Avauskierroksella Unkari oli taistellut urhoollisesti Portugalia vastaan rumista loppulukemista huolimatta. Ranska sen sijaa oli kellistänyt Saksan huippujännittävässä kohtaamisessa.

Avauspuoliaika kului ennakoidun kaltaisissa merkeissä. Ranska piti palloa mielin määrin ja Unkari puolusti iskien vastaan tilanteen auetessa. Ranska takoi seitsemän laukausta puoliajan aikana, mutta vain yksi niistä meni maalia kohti.

Unkari kohtasi vastoinkäymisen, kun kapteeni Ádám Szalai joutui jättämään kentän loukkaantumisen vuoksi 26. minuutilla. Lopulta unkarilaisten taistelu palkittiin toisella lisäaikaminuutilla, kun Roland Sallai pelasi seinäsyötön Attila Fiolan kanssa ja Fiola riensi maalintekoon.

Ranska ei takaa-ajoasemastaan huolimatta lannistunut, vaan jatkoi hallintaansa toisella puoliajalla ja haki vaihdoilla lisävoimaa. Kylian Mbappé hääri Ranskan kapellimestarina koko pelin ajan ja rakensi myös ranskalaisten tasoituksen 66. minuutilla. Antoine Griezmann pääsi lakaisemaan Mbappén käännön irtopallon sisään viiden metrin viivan tuntumasta ja Ranska sai hieman huoahtaa helpotuksesta.

Peli jatkui tiukoissa merkeissä ja Unkarikin sai enemmän hyökkäysuhkaa aikaan. Sihti oli kummallakin joukkueella vain pahasti hukassa ja paikat hukattiin täydellisesti. Vielä viimeisillä sekunneilla VAR-tuomaristo tarkisti mahdollista Ranskan rangaistuspotkua, mutta kun sitä ei tuomittu, 1-1 jäi loppulukemiksi.

Unkari jumittui lohkon hännille ja tarvitsee voiton päätöskierroksella päästäkseen pudotuspeleihin. Ranska puolestaan nousi lohkokärkeen. Unkari kohtaa päätöskierroksen ottelussaan Saksan ja Ranska Portugalin.

Portugali-Saksa 2-4

Saksa aloitti Portugali-ottelun todella vahvalla otteella ja heilutti maaliverkkoa jo viidennellä minuutilla. Robin Gosens pääsi ampumaan upeasti suoraan volleystä ja Portugalin maalivahti Rui Patrício oli voimaton. Maali hylättiin kuitenkin paitsiona.

Saksa jatkoi painostustaan, mutta Portugali pääsi järkyttämään saksalaisyleisöä 15. minuutilla, kun Diogo Jota passasi Cristiano Ronaldolle vastahyökkäyksestä ja maailmantähti siirsi pallon vaivattomasti verkkoon. Peli tasoittui tästä hieman ja kumpikin joukkue haki asetelmia uudessa tilanteessa. Saksa oli kokonaisuutena edelleen hallitsevampi.

Saksa sai Portugalilta melkoisesti avustusta puoliajan viimeisen reilun kymmenen minuutin aikana. Ensin Rúben Dias ohjasi pallon omiin Gosensin käännön jälkeen 35. minuutilla ja vain neljä minuuttia myöhemmin oli Raphaël Guerreiron vuoro olla epäonnensoturina, kun mies ohjasi Joshua Kimmichin toimittaman pallon omaan maaliin. Vaikka maaleissa rutkasti onnea olikin, Saksa ansaitsi johtonsa.

Toista puoliaikaa ei ehtinyt kulua kuin kuusi minuuttia, kun Kai Havertz syvensi Portugalin tuskaa Gosensin poikittaissyötöstä. Lisää nähtiin yhdeksän minuuttia myöhemmin, kun Gosens sai maalin viimein omiin nimiinsä puskettuaan pallon kauniisti Portugalin verkkoon.

Moni luuli, että Portugali oli lyöty Saksan neljännen maalin jälkeen. Jota kavensi kuitenkin 2-4:ään 67. minuutilla ja Portugali aloitti kovan takaa-ajon. Saksakaan ei jäänyt ihmettelemään, vaan peli aaltoili päästä päähän, mutta tuloksetta. Lopulta Saksa voitti selvästi ja nousi lohkossa toiseksi. Portugali majailee kolmantena.

Päätöskierroksella Portugali kohtaa kohtalonottelussaan Ranskan ja Saksa Unkarin.

Espanja-Puola 1-1

Sekä Espanjan että Puolan EM-kisojen avausottelu oli päättynyt pettymykseen. Espanja nyhjäsi Ruotsin kanssa maalittoman tasapelin ja Puola hävisi vastoin ennakko-odotuksia Slovakialle. Lauantain ottelun tulos mutkisti kuitenkin entisestään asioita.

Espanja aloitti tyylilleen uskollisesti vahvalla pallonhallinnalla ja Puola oli pakotettu puolustuskannalle. Espanjan hallinta oli vain kovin tehotonta hieromista, perisynti mihin joukkue sortui Ruotsiakin vastaan, mutta valonpilkahdus nähtiin ottelun 25. minuutilla, kun paljon arvostelua osakseen saanut hyökkääjä Álvaro Morata ohjasi Gerard Morenon syötön kauniisti maaliin. Osuma hyväksyttiin VAR-tarkistuksen jälkeen.

Puola sen sijaan ei pystynyt hyödyntämään harvoja paikkojaan. Edes maalitykki Robert Lewandowski ei osunut avopaikasta. Lewandowski korjasi erheensä komealla puskumaalilla ottelun 54. minuutilla. Toinen puoliaika oli muuten tuloksellisesti Puolalta todella köyhää. Peli oli kyllä intensiivistä, mutta maalipaikoista ei ollut tietoakaan. Espanjakin keskittyi jälleen pallonhallintaansa ja tehoja ei heiltäkään irronnut.

Ottelun 58. minuutilla Espanja sai kuitenkin johtomaalin tekemiseen paikan kuin lahjana, kun Puolan pelaaja rikkoi espanjalaista rangaistusalueella. Rangaistuspotkua asettui ampumaan avausmaalin alustanut Moreno, joka kuitenkin tälläsi pallon tolppaan. Morata pääsi kiinni irtopalloon, mutta täräytti sen nopeassa tilanteessa ohi maalista.

Pelin intensiteettitaso laski taas tämän jälkeen ja peli muuttui taas hieromiseksi. Espanja sai luotua vähän maalipaikkojakin, mutta Puolan laadukas puolustaminen piti tasalukemat taululla pelin loppuun saakka. Pisteellään Espanja asettui sijalle kolme ja Puola sijalle neljä. E-lohkon pudotuspelipaikkojen kohtalo on täten totaalisen auki ja ne ratkeavat vasta päätöskierroksella 23.6.

Päätöskierroksella Espanja saa vastaansa Slovakian ja Puola Ruotsin.

Suositut artikkelit

Reg: 14099580
info@uutismedia.com
Copyright © 2024 Futisfani.com