Valioliiga

Manchester United maalivahtitilanne on auki kauden kynnyksellä – Henderson avatui; ’’Se sai minut erittäin turhautuneeksi.’’

Julkaistu:

AOP

David de Gea on ollut ManU:n selkeä ykkösmaalivahti jo kymmenen vuoden ajan, mutta viimeiset kaudet eivät ole enää olleet yhtä vakuuttavia, espanjalaisen oltua aiempaa virhealttiimpi. Kannattajien usko on alkanut horjua aiempina vuosina joukkueen tukipilarina toiminutta de Geaa kohtaan.

Samaan aikaan, kaksi edelliskautta Sheffield Unitedissa lainalla ollut Dean Henderson on nostanut osakkeitaan ja palattuaan Manchesteriin, hän haastoi de Gean tosissaan viime kaudella pelaavan maalivahdin paikasta. Miehestä odotettiin jo varmaa de Gean syrjäyttäjää, mutta joukkueen valmentaja, Ole Gunnar Solskjær luotti vielä kauden alussa de Gean kokemukseen ja Henderson sai tyytyä pelaamaan vain Cup-otteluissa.

Marraskuun aikana mies kuitenkin sai mahdollisuuden isompaan rooliin, kun de Gea lensi Espanjaan synnyttämässä olleen vaimonsa tueksi. Henderson aloitti kahdeksan ottelua putkeen Unitedin maalilla, esiintyen edukseen ja kaikki alkoi näyttää lupaavalta nuoren englantilaisen kannalta.

Sitten mies kärsi kuitenkin ikävän loukkaantumisen ja joutui pelaamaan kivuista huolimatta, säilyttääkseen asemansa. Hyvät otteet olivat myös tuoneet valinnan Englannin maajoukkueeseen, joka oli matkalla kohti kesän EM-kisoja, mutta Henderson joutui kieltäytymään kunniasta, koska miehen lonkka tarvitsi lepoa.

Nyt mies on avautunut vaikeasta viime kaudestaan ja taistelusta ykkösmaalivahdin asemasta:

’’Viime kausi oli todella vaikea henkilökohtaisella tasolla. Tein todella kovasti töitä päästäkseni pelaavaan kokoonpanoon. Menin läpi jokaisesta eteeni asetetusta esteestä ja taistelin paikastani. Sitten kun työni palkittiin, olin täysin uuvuksissa. Olin henkisesti väsynyt, keskitettyäni kaiken energian päästäkseni pelaamaan Unitedissa. Tein kaiken mahdollisen unelmani eteen ja kun se lopulta toteutui, minä loukkaannuin. Se sai minut erittäin turhautuneeksi.’’

Jos Hendersonin kuntoutuminen etenee hyvin, miehen kilpailuhenkinen asenne varmasti palkitaan ja hän saa uuden mahdollisuuden tulevalla kaudella. Hyvien otteiden jatkuessa on odotettavissa, että de Gean valta-asema horjuu. Espanjalainen on edelleen hyvä maalivahti, muttei missään nimessä enää nuoruutensa vireessä. Miehen on myös huhuttu jo pidemmän aikaa palaavan synnyinseudulleen Madridiin.

Lähde: 101 Great Goals

Suositut artikkelit

Reg: 14099580
info@uutismedia.com
Copyright © 2024 Futisfani.com