Bundesliiga

Bayern Münchenin jalkapallolegenda ripustaa nappulakengät naulaan – toistamiseen!

Julkaistu:

AOP

Hollannin maajoukkueen sekä Bayern Münchenin legenda Arjen Robben on ilmoittanut eläköityvänsä jalkapallosta pelaajana ja ripustavansa lopullisesti nappulakenkänsä naulaan.

37-vuotias Robben eläköityy jalkapallosta jo toistamiseen, sillä mies ilmoitti jo vuonna 2019 lopettavansa pelaajauransa. Viime vuonna hollantilaislegenda päätti kuitenkin palata vielä pelikentille ja pelasi viime kaudella nuoruusvuosien seurassaan Groningenissä. Robben aloitti aikanaan ammattilaisuransa juurikin Groningenissä vuonna 2000, joten eläköitymisilmoituksen myötä miehen huikea 21 vuoden pelaajaura tulee päätökseen.

Miehen paluu pelikentille ei kuitenkaan ihan toivotulla tavalla sujunut, sillä loukkaantumiset pitivät miehen poissa tositoimista suurimman osan kaudesta. Robben teki vain seitsemän esiintymistä Groningen paidassa viime kaudella. Juurikin loukkaantumiset ja katkonainen kausi saivat miehen lopulta päättämään uransa pelaajana.

Robben julkaisi twitter-tilillään viestin päätöksestään torstaina.

Mikäli twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä

Julkaisussa Robben kirjoittaa: ”Olen päättänyt lopettaa aktiiviurani jalkapallon parissa. Päätös oli erittäin vaikea ja haluan kiittää kaikkia sydämellisistä viesteistä ja tuesta.”

Robben pelasi aikanaan Chelseassa José Mourinhon alaisuudessa ja voitti seuran kanssa muun muassa Valioliigamestaruuden kausilla 2005 ja 2006. Vuonna 2007 Robben siirtyi Real Madridiin ja voitti los blancosin kanssa heti ensimmäisellä kaudellaan LaLiga mestaruuden. Vasta siirryttyään Bayern Müncheniin vuonna 2009, pääsi hollantilainen kuitenkin lopulta parhaaseen iskuunsa.

Robben pelasikin seurassa aina ensimmäiseen eläköitymisilmoitukseensa asti. Robben iski Bayern paidassa lopulta 144 maalia pelaamissaan 309 ottelussa ja pääsi seuran kanssa nostamaan 20 eri mestaruuspokaalia – muun muassa Mestarien liiga pokaalin sekä kahdeksan Bundesliiga mestaruutta.

Hollantilainen muistetaan jalkapallomaailmassa ehdottomasti yhtenä aikakautensa parhaana pelaajana. Erityisesti miehen pallonkäsittelytaidot muistetaan pitkään.

Suositut artikkelit

Reg: 14099580
info@uutismedia.com
Copyright © 2024 Futisfani.com