Valioliiga

Liverpoolin Diogo Jota uhkuu näyttöhaluja: Portugalilainen palaa halusta pelata fanaattisen kotiyleisön edessä

Julkaistu:

AOP

Portugalin maajoukkuepelaaja Diogo Jota siirtyi Liverpooliin viime syyskuussa Wolverhamptonista, ja miehen tulolla oli välittömästi positiivinen vaikutus uuden joukkueensa pelaamisessa.

Jota iski heti debyytissään Arsenalia vastaan maalin, ja teki myös Liverpoolin historian 10,000 maalin Mestareiden liigan ottelussa FC Midtjyllandia vastaan. Paria viikkoa myöhemmin, syntyi hattutemppu Atalantaa vastaan vieraskentällä Bergamossa.

Jota loukkasi kuitenkin loukkasi polvensa hieman ennen joulua, ja pystyi pelaamaan seuraavan kerran vasta maaliskuun alussa. Yli kahden kuukauden poissaolon jälkeen mies kuitenkin iski vielä 4 maalia Valioliigassa, ja kaikki kilpailut huomioon ottaen kauden aikana verkko heilui 13 kertaa.

Mies oli mukana myös kesän EM-kilpailuissa, joissa hän teki yhden maalin Saksaa vastaan pelatussa ottelussa. Portugalin taival päättyi urheasta esityksestä huolimatta, pudotuspelitappioon Belgiaa vastaan ja Jota, sekä koko Portugalin maajoukkue joutuivat palaamaan kotiin pettyneinä.

’’Lopputulos ei ollut sitä mitä me lähdimme joukkueena hakemaan, mutta välillä jalkapallo on raakaa. Tunnen kuitenkin, että henkilökohtaisella tasolla pelasin hyvin ja olen valmiina ensi kauteen,’’ mies totesi Liverpool FC:n kotisivujen mukaan.

Viime kaudella Jotalta jäi väliin käytännössä koko harjoituskausi, hänen siirryttyään nykyiseen joukkueeseensa vain muutamaa viikkoa ennen kauden alkua. Nyt hänellä on aikaa tutustua paremmin pelikavereihinsa ja harjoitella joukkueen mukana, ennen tulevan Valioliiga-kauden alkua.

’’Viime vuonna minulla ei ollut oikeastaan mahdollisuutta tutustua uuteen ympäristöön tai ihmisiin rauhassa, mutta nämä ovat asioita, joihin aioin nyt panostaa. Hyvät välit joukkutovereiden kanssa ovat erittäin ratkaisevassa asemassa myös kentällä.’’

Viime kauden Valioliiga ottelut pelattiin tyhjille katsomoille koronapandemiasta johtuen, joten portugalilainen ei ole vielä kokenut miltä tuntuu pelata ääriään myöten täyden Anfieldin fanaattisen kotiyleisön edessä. Liverpoolin hyökkäys on paperilla Valioliigan parhaimmistoa, ja kilpailu on kovaa, mutta näyttöpaikan saadessaan portugalilainen haluaa pelata itsensä kannattajien sydämiin.

Lähde: Liverpool FC News

Suositut artikkelit

Reg: 14099580
info@uutismedia.com
Copyright © 2024 Futisfani.com