Veikkausliiga

FC Interin vahva johto suli Veikkausliigassa – ”Heillä ei ollut mitään hävittävää siinä kohtaa”

Julkaistu:

AOP

Viikonvaihteen Veikkausliigakierros viimeisteltiin maanantaina FC Interin ja FC Hongan välisellä ottelulla. Tapahtumarikas ottelu päättyi pistejakoon 2-2 tasatuloksen myötä.

FC Honka taisteli 0-2 tappioasemasta lopulta tasoihin ja sai ottelusta pisteen mukaansa. Interille vahvan oloisen johdon sulaminen ja tasapeli oli ehdottomasti pettymys. Sillä oli ottelusta enemmän otettavissa.

Ottelussa kapteeninauhaa kantanut Interin Benjamin Källman kommentoi ottelua pettyneenä Ruudulle: ”Kyllähän se ainakin tällä hetkellä pettymykseltä tuntuu. Oli hyvä sauma päästä 3-0 johtoon ja sitten päätyy tasapeliin. Tuntuu, että peli oli ihan voitettavissa.”

Ensimmäisellä jaksolla Inter liikutti palloa hyvin ja vauhdikkaasti. Toiselle jaksolle pelin kuva muuttui kuitenkin huomattavasti. ”Tiputettiin tempoa toiselle puoliajalle, eikä liikutettu palloa enää yhtä hyvin”, Källman analysoi.

Interin valmentaja José Riveiro ei myöskään tasatulokseen ollut täysin tyytyväinen. Mies kommentoi ottelun jölkeisiä fiiliksiään pelin jälkeen Veikkausliigalle. ”Meillä oli tilaisuus lyödä peli 3-0:aan ennen kuin he kavensivat tilanteeksi 2-1, hienolla maalilla. Peli oli meillä kontrollissa. Mitä tapahtui toisella jaksolla…blaah.”

”Tapahtui se mitä ehkä odotimmekin. Tiesimme, että meille tulee vaikeuksia, kun he pystyvät tekemään vaihtoja, joilla muuttaa pelin virtausta. Heillä ei ollut mitään hävittävää siinä kohtaa”, Riveiro pohti ottelun jälkeen.

Valmentaja myönsi Hongan pelanneen hienosti toisella jaksolla, mutta kaivelemaan jäivät Interin mahdollisuuden ottelun tappamiseen ensimmäisellä jaksolla.

Interin maalit iskivät Aleksi Paananen sekä Alejandro Sanz ottelun ensimmäisellä jaksolla. Aivan ensimmäisen nelivitosen lopulla Edmund Arko-Mensah kavensi tilannetta ja toi vierasjoukkueen maalin päähän. Toisella jaksolla, vasta 17-vuotias Niklas Pyyhtiä tasoitti ottelun komealla laukauksella.

Suositut artikkelit

Reg: 14099580
info@uutismedia.com
Copyright © 2024 Futisfani.com