Uncategorized

KuPS uskomattoman nousun jälkeen jatkoon Konferenssiliigassa – seuraavalla kierroksella huipputason vastus

Julkaistu:

Kuopion Palloseura nousi uskomattomien vaiheiden jälkeen voittoon ja eteni viimeiselle karsintakierrokselle. KuPS voitti kazakstanilaisen Astanan yhteismaalein 5-4. KuPS oli ottelussa pahimmillaan kahden maalintappioasemassa. KuPS voitti ottelun lopulta 4-3.

Kuopiolaisten sankariksi nousi Lucas Rangel tekemällä ottelussa hattutempun. Viimeisen silauksen voitolle antoi latvialainen Janis Ikaunieks. Viime viikon kotiottelussa KuPS menetti johtoaseman ihan lisäajan viimeisillä sekunneilla ja nytkin ottelussa Astana sai todellisen unelma-alun, kun se sai johtomaalin aikaiseksi jo 4. peliminuutilla.

Toisen puoliajan alussa Astana johti ottelua 2-0, mutta puoliajalla kentälle tullut Rangel iski nopeasti 29 minuutissa hattutempun ja Ikanieks vei KuPSin johtoon 4-3 vain kolme minuuttia Rangelin kolmannen osuman jälkeen.

– Mahtava suoritus pelaajiltamme. Ansaitsimme päästä tästä jatkoon. Vaikka olimme puoliajalla tappiolla, näin pelaajista, että kukaan ei epäillyt, ettemmekö voisi päästä jatkoon. Sovimme, että maali kerrallaan ja sitä kautta takaisin peliin. Jalkapallo on ihmeellistä, päävalmentaja Simo Valakari kertoi ottelun jälkeen Yle Urheilun haastattelussa.

Seuraavalla kierroksella vastustajan taso ei ainakaan huonone, sillä vastaan tulee Saksan Bundesliigassa pelaava Union Berlin. Tämän otteluparin voittaja etenee Konferenssiliigan lohkovaiheeseen.

Suositut artikkelit

Copyright © 2024 Futisfani.com