Siirtouutiset

West Ham yrittää hankkia Chelsea puolustajan – hintaa yli 30 miljoonaa

Julkaistu:

Monesti tiukan budjetoinnin perään kuuluttava West Ham on yhdistetty siirtoikkunan viime minuuteilla isoihin nimiin.

Läpi kesän David Moyes on yrittänyt saada takaisin viime kaudella lainalla erinomaisesti pelanneen Jesse Lingardin.

Nyt Sportsmail raportoi, että West Ham jahtaa myös Chelsean  Kurt Zoumaa ja on tehnyt noin 30 miljoonan euron tarjouksen. Lähteen mukaan kauppahinta on jo saatu sovittua joukkueiden välillä ja kauppaa toivotaan viimeistellyksi  jo ennen viikonloppua. Ainoa ongelma West Hamille on enää pelaajan yli puolen miljoonan euron kuukausipalkka toiveet.

Kaupan läpiajolle on kiire sille Chelsea haluaisi kerätä rahaa nopeasti, jotta se ehtisi vielä hankkia Sevillassa pelaavan puolustajan Jules Kounden.

West Ham taas haluaisi vahvistaa puolustustaan ja toivoisi saavan Zouman riveihinsä jo ennen viikonlopun kohtaamista Crystal Palacen kanssa. Jotta pelaaminen viikonloppuna olisi mahdollista pitäisi pelaaja saada rekisteröityä joukkueeseen jo ennen puolta päivää perjantaina.

Tällä hetkellä West Ham majailee sarjataulukon kärjessä voitettuaan ensimmäiset kaksi peliään, tehden kummassakin 4 maalia. Puolustuspään vahvistus voisikin auttaa vahvasti hyökkäävää West Hamia jopa parantamaan viimekauden 6. sijaa, joka sekin tuli monille yllätyksenä.

26-vuotias Zouma pelasi viime kaudella 36 peliä Chelsealle ja ehti samalla tehdä 5 maalia. Mies siirtyi Chelseaan 2014 ja on myös kerännyt Valioliiga kokemusta lainalla Evertonissa ja Stoke Cityssä.

Suositut artikkelit

Copyright © 2024 Futisfani.com