Siirtouutiset

Veikkausliigan HIFK pisti valmennuspalettinsa kunnolla uusiksi

Julkaistu:

AOP

Veikkausliigan HIFK vaihtoi taannoin päävalmentajakseen Mika-Matti Paatelaisen henkilökohtaisista syistä eronneen Bernardo Tavaresin tilalle. Nyt myös suurin osa Tavaresin valmennusjohdosta vaihtaa maisemaa.

Veikkausliigan HIFK:n entisen päävalmentajan Bernardo Tavaresin valmennustiimiin kuuluneet Pedro Henriques ja Miguel Duarte jättävät HIFK:n.

Kumpikin ilmoitti jättävänsä tehtävänsä joukkueen valmennuksessa maanantaina FC Lahti -ottelun jälkeen. Sen sijaan maalivahtivalmentaja Roberto Rivelino jatkaa yhä tehtävissään.

– Tavares kokosi valmennustiimin eikä ole kovinkaan epätavallista, että päävalmentajan vaihtumisen jälkeen myös taustatiimi vaihtuu. Nyt se tapahtui kaksikon omasta halusta, HIFK:n toimitusjohtaja Jarno Salmivuori kertoo.

– Hyväksyimme heidän eroanomuksensa, eikä heillä ole enää vastuita joukkueessa. Haluamme kuitenkin kiittää heitä siitä, että he olivat seuran palveluksessa päävalmentajan hakuprosessin ajan ja toivotamme heille onnea seuraaviin tehtäviin.

Tiistaina HIFK:n päävalmentajana aloittanut Mika-Matti Paatelainen tulee täydentämään joukkueen valmennusryhmää lähitulevaisuudessa.

HIFK:n seuraava ottelu on vieraskentällä ensi perjantaina, kun joukkue kohtaa FC Hakan Valkeakoskella. HIFK on aloittanut kautensa surkeasti ja majailee parhaillaan Veikkausliigassa jumbosijalla kerättyään yhden pisteen kolmesta ottelusta. Karsijan paikalla oleva Ilves on tasapisteissä helsinkiläisten kanssa ja viimeinen säilyjä AC Oulu yhden pisteen päässä.

Suositut artikkelit

Copyright © 2024 Futisfani.com