Muut

FIFA-pelisarjan ympärillä kuohuu – Tunnettu urheilupelikehittäjä aikomassa tarttua lisenssiin

Julkaistu:

AOP

Kansainvälisen jalkapallon e-urheilupiirit ovat olleet jo hetken aikaa sekasorrossa, kun Electronic Arts Inc ilmoitti aiemmin tässä kuussa, ettei se jatka yhteistyötä Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n kanssa FIFA-pelisarjan tiimoilta. Nyt kuvaan on astunut uusi pelistudio.

Kansainvälinen pelisivusto Eurogamer kertoi tiistaina, että sen tietojen mukaan yhdysvaltalainen pelistudio Take-Two Interactive Software Inc olisi tarttumassa isolta kilpailijaltaan Electronic Arts Inc:ltä vapautuvaan FIFA-pelisarjan lisenssiin.

EA tiedotti aiemmin tässä kuussa, ettei se jatka enää yhteistyötä Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n kanssa FIFA-pelisarjan tiimoilta. Sen sijaan EA aikoo julkaista ensi vuonna uuden EA Sports FC -pelisarjan. Päätöksen taustalla ovat mediatietojen mukaan rahakiistat. FIFA pyytää tiettävästi huikeita summia pelisarjaoikeuksista.

Take-Twon johtaja Strauss Zelnick on kertonut puolestaan haastattelussa, että Take-Two haluaa jatkaa urheiluportfolionsa laajentamista, mutta sillä ei ole tällä hetkellä mitään julkistettavaa FIFA:n suhteen.

– Olemme ehdottomasti kiinnostuneita laajentamaan mahdollisuuksiamme urheilussa. FIFA:lla on loistava brändi ja uskomaton painoarvo, mutta meillä ei ole tällä hetkellä suunnitelmia keskustella.

Take-Two on emoyhtiö Rockstar Games Inc -, Private Division – ja 2K-peliyritysten takana. 2K on tunnettu useista urheilupelisarjoistaan, kuten WWE 2K ja NBA 2K. Mediatietojen mukaan yritys olisi seuraavaksi kehittämässä urheilupohjaisia ​​Lego-pelejä ja sen jälkeen vuorossa olisi miesten vuoden 2022 MM-turnaukseen pohjautuva peli.

EA on sitoutunut julkaisemaan vielä tänä vuonna FIFA 23 -pelin, joka jää yrityksen viimeiseksi FIFA-pelisarjassa. Sen jälkeen se keskittyy vain omaan EA Sports FC -pelisarjaansa.

FIFA on kertonut puolestaan aikovansa jatkaa brändinsä lisensoimista jalkapallopeleihin ja vihjannut, että sen tuotemerkki osoittaisi “parhaan” ja “aidoimman” pelin minä tahansa vuonna pelikehittäjästä riippumatta.

Suositut artikkelit

Copyright © 2024 Futisfani.com