Valioliiga

Cristiano Ronaldolta vihjailevaa puhetta jatkostaan: “Ehkä viisainta kaikkien kannalta olisi aloittaa uusi luku”

Julkaistu:

AOP

Cristiano Ronaldo tunnustaa, ettei tiedä, onko hän vielä Manchester Unitedin pelaaja, kun tammikuun siirtoikkuna aukeaa.

Veteraanihyökkääjä, Cristiano Ronaldo, haluaa lähteä Manchester Unitedista lähitulevaisuudessa. Myös United on valmis eroamaan Ronaldon kanssa, varsinkin hänen antamansa kohuhaastattelun jälkeen.

Haastattelunsa seurauksista tietoinen portugalilainen myöntää, ettei hän tiedä, palaako hän Unitediin MM-kisojen jälkeen.

– Sitä on vaikea sanoa, mies tuumi.

– Keskityn MM-kisoihin. Nämä ovat luultavasti viimeiset MM-kisani. En tiedä, mitä niiden jälkeen tapahtuu. Mutta fanit ovat aina sydämessäni, ja toivon, että he ovat puolellani, palaanpa sitten takaisin tai en.

– Kukaan ei ole täydellinen. Olen erehtyväinen ihminen. On vaikea sanoa, mitä tulee tapahtumaan. Keskityn tällä hetkellä Portugalin maajoukkueeseen.

– Ehkä viisainta kaikkien kannalta olisi aloittaa uusi luku. Jos palaan, olen sama Cristiano, mutta toivon, että ihmiset ovat puolellani ja antavat minun loistaa, kuten olen tehnyt muissa seuroissa.

– Yksi Unitedin kärkikohteista Ronaldon korvaajaksi on PSV Eindhovenin hyökkääjä Cody Gakpo, joka saattaisi olla saatavilla tammikuussa. Hollantilaishyökkääjän uskotaan olevan enemmän kuin valmis siirtymään Valioliigaan.

Lähde: 90min

Suositut artikkelit

Copyright © 2024 Futisfani.com