MM-kisat 2022

Jälleen huonoja uutisia viisinkertaiselle maailmanmestarille: Brasilialta loppuu puolustajat kesken

Julkaistu:

AOP

Brasilia varmisti paikkansa jatkopeleissä G-lohkon voittajana perjantaisesta Kamerun-tappiostaan huolimatta. Pistemenetystä suurempana murheena tällä hetkellä on loukkaantumissuma, joka paheni jälleen perjantain ottelussa.

Kaksi ensimmäistä peliään voittanut Brasilia sortui tehottomuuteen perjantaina ja kompastui Kamerunia vastaan. Lisää jobinpostia Titen miehistölle tuli Gabriel Jesusin ja Alex Tellesin loukkaantumisten myötä.

Viimeisten tietojen mukaan kummankin kohdalla vamma on niin vakava, että pudotuspeleissä ei herroja nähdä.

Jesusin puuttuminen on tuntuva isku Titen suojateille, sillä Arsenal-kärjen maalivainu on kaikkien tiedossa, vaikka maajoukkueessa verkot eivät olekaan soineet samalla tavalla kuin Valioliigassa.

Joukkueesta löytyy kuitenkin tulivoimaa pilvin pimein, joten Jesusin loukkaantumisesta homma ei tule jäämään kiinni.

Tellesin poissaolo saattaakin osoittautua paljon suuremmaksi iskuksi. Oman tonttinsa tunnollisesti hoitava Sevillan pelaaja harvemmin loistaa kentällä, muttei juurikaan sorru suuriin virheisiin.

Tite nimesi Brasilian ryhmään vain neljä puhdasta laitapakkia, jotka ovat Danilo, Alex Sandro, Dani Alves ja Telles. Näistä herroista tällä hetkellä pelikunnossa ovat vain Alves ja Danilo, joka kuntoutunut ensimmäisessä pelissä saamastaan vammasta.

Puolustuspään kapeus saattaa osoittautua näissä kisoissa Brasilian akilleen kantapääksi.

Suositut artikkelit

Copyright © 2024 Futisfani.com