Valioliiga

Erik ten Hag tekee mielipiteensä selväksi Cristiano Ronaldon lähdöstä

Julkaistu:

AOP

Manchester Unitedin päävalmentaja, Erik ten Hag, ottaa ensimmäistä kertaa kantaa Cristiano Ronaldon lähtöön. Hollantilaisvalmentajan mukaan Red Devilsin on suunnattava katseensa tulevaisuuteen menneisyyden muistelemisen sijaan.

Cristiano Ronaldon lähtö Manchester Unitedista on saanut aikaan runsaasti puhetta. Portugalilaisen väsytystaktiikka lopulta toimi ja hänet päästettiin lähtemään Red Devilsin organisaatiosta.

Miehen entiset joukkuetoverit ovat pitäneet hiljaista linjaa asian suhteen Bruno Fernandesia lukuunottamatta. Nyt ensimmäistä kertaa suunsa avaa Ronaldon kanssa poikkiteloin joutunut päävalmentaja, Erik ten Hag.

– Hän on lähtenyt ja se mitä tapahtui kuuluu menneisyyteen. Meidän on käännettävä sivua ja keskityttävä tämän seuran tulevaisuuteen.

Ronaldo oli viime kaudella ManU:n paras maalintekijä, mutta tällä sesongilla rooli jäi todella pieneksi, jonka seurauksena hänen kerrottiin halunneen vaihtaa maisemaa jo kesällä.

Tämän kauden aikana lusitaani ehti edustaa Unitedia 16 ottelussa, joissa syntyi kolme maalia. Anthony Martial, Marcus Rashford ja jopa välillä piikkiin nostettu Christian Eriksen olivat nokkimisjärjestyksessä selkeästi Ronaldon edellä. Selvää on kuitenkin, että taistellakseen kirkkaammista pokaaleista Unitedin on hankittava korkean profiilin keskushyökkääjä.

Lähde: 90min

Suositut artikkelit

Copyright © 2024 Futisfani.com