Siirtouutiset

Barca-ikoni lähtökuopissa: Valioliigasta korvaaja?

Julkaistu:

AOP

Kuten hyvin tiedetään Wolverhampton Wanderersin Ruben Neves on ollut jo pidemmän aikaa FC Barcelonan kiinnostuksen kohteena. Nyt Barcan puheenjohtaja, Joan Laporta paljastaa, että Sergio Busquetsin tulevaisuus saattaa määrittää Nevesin kohtalon.

Sergio Busquets kuuluu viimeisen vuosikymmenen parhaimpiin keskikenttäpelaajien joukkoon. Ei taitojensa tai tehokkuutensa puolesta, vaan älykkyytensä ja loistavien pelinlukutaitojensa ansiosta.

Vuonna 2008 Barcelonan paidassa debytoinut Busquets,34, on voittanut Camp Noulla kaiken mahdollisen ja ollut tärkeä osa Blaugranan menestyksen runkoa.

Ikä alkaa kuitenkin vääjäämättä tehdä tehtävänsä Busquetsin kohdalla ja hänen uskotaan vaihtavan kauden päätteeksi maisemaa.

Espanjalaisen mitat täyttävän korvaajan löytäminen on helpommin sanottu kuin tehty. Yksi esiin nousseista nimistä on Wolverhamptonin Ruben Neves.

Barcan puheenjohtaja, Joan Laporta, myöntää, että Neves kuuluu edelleen joukkueen suunnitelmiin, mutta paljon tulee hänen mukaansa riippumaan siitä, mitä Busquetsin kohdalla tapahtuu.

– Neves on huikea pelaaja, mutta en voi kommentoida hänen tilannettaan tarkemmin. Busquets ei tule jatkamaan ikuisesti, joten meidän on mietittävä hänelle korvaajaa. Frenkie de Jong pystyy pelaamaan samalla pelipaikalla, mutta lopulta päätös oon päävalmentajalla (Xavi Hernandez).

Lähde: Football Espana

Suositut artikkelit

Copyright © 2024 Futisfani.com