Siirtouutiset

Manchester City menettämässä puolustajansa La Ligaan? – Luotto jäänyt vähiin tällä kaudella

Julkaistu:

Wallpaperflare

La Ligassa pelaava Athletic Bilbao saattaa olla pakotettu tekemään muutoksia puolustuslinjaansa. Joukkueen tähtitoppari, Inigo Martinez, on lähtökuopissa, joten hänelle kaavaillaan korvaajaa. Katseet ovat kääntyneet Manchester Cityn Aymeric Laporteen.

Aymeric Laporte on jäänyt tällä kaudella pieneen rooliin Manchester Cityn puolustuksessa. Espanjalainen joutui missaamaan syyskaudella tukun pelejä jouduttuaan polvileikkaukseen, mutta vastuu on ollut tiukassa tämänkin jälkeen.

Toistaiseksi Laporte on kellottanut vain jämäminuutteja seitsemässä valioliigaottelussa. Vastuuta on irronnut hieman enemmän cup-otteluissa, mutta pääsääntöisesti Pep Guardiola on luottanut muihin pelaajiin Citizensin alakerrassa.

Kovaluinen toppari on osoittanut tasonsa menneinä vuosina ja mies on pelannut Espanjan maajoukkueessa 19 A-maaottelua. Guardiolan nokkimisjärjestyksessä alaspäin putoaminen on kuitenkin saanut lähteiden mukaan Laporten haaveilemaan maisemanvaihdoksesta.

Hiljattain kantautuneiden tietojen mukaan La Ligassa pelaava Athletic Bilbao on kiinnostunut Laporten palveluksista. Joukkue saattaa menettää puolustuslinjastaan Inigo Martinezin, jonka nimi on viime aikoina pyörinyt ahkerasti siirtohuhuissa.

Ranskassa syntynyt Laporte on aiemminkin urallaan edustanut Bilbaota, joten miehellä olisi tässä mielessä edessään paluu tuttuun ympäristöön.

Lähde: Football Espana

Suositut artikkelit

Copyright © 2024 Futisfani.com