Valioliiga

Tässäkö Roberto Firminon manttelinperijä – Valioliigatähti ylistää maanmiestään: “Hänen täytyy jatkaa samalla tavalla”

Julkaistu:

AOP

Liverpool valmistautuu aikaan Roberto Firminon jälkeen. Brassihyökkääjä jättää Anfieldin taakseen kauden päätyttyä. Joukkueen toppari, Virgil van Dijk, uskoo Cody Gakpon täyttävän tulevaisuudessa Firminon jättämät saappaat.

Liverpoolia pitkään ja uskollisesti palvellut, Roberto Firmino, on jäänyt vuosi vuodelta pienemmälle vastuulle. Brasilialaisen sopimus on päättymässä kesällä ja mies tiedotti hiljattain lähtevänsä kauden jälkeen kohti uusia haasteita.

Vaikka Firmino ei ole ollut enää nuoruusvuosiensa iskussa jättää hän silti valtavan suuret saappaat taakseen. Liverpoolin alakerran yksinvaltias, Virgil van Dijk, uskoo joukkueen tuoreen hankinnan pystyvän omaksumaan Firminolta vapaaksi jääneen roolin.

– Mielestäni tuossa roolissa pelaaminen on hyvin hankalaa, mutta Cody (Gakpo) on tehnyt poikkeuksellisen hyvää työtä. On kuitenkin selvää, että sopeutuminen vaatii aikansa.

– ‘’Bobby’’ (Firmino) on mielestäni yksi maailman parhaista siinä, mitä hän tekee. Cody on ollut täällä vasta puoli vuotta, mutta pärjännyt hienosti, joka lupaa hyvää koko joukkueen kannalta. Hänen täytyy jatkaa samalla tavalla, pitää jalkansa maassa ja kuunnella minua!

Van Dijk paljasti joukkueensa kääntäneen katseensa pitkälti jo ensi kauteen.

– Olen innoissani ensi kaudesta. Meillä riittää paljon tehtävää, mutta meillä on koko harjoituskausi aikaa valmistautua.

Lähde: 90min

Suositut artikkelit

Copyright © 2024 Futisfani.com