La Liga

Real Madridille tärkeä paluumuuttaja: AC Milan ei saanut haluamaansa – “Tiedän, mitä tämän seuran edustaminen tarkoittaa”

Julkaistu:

AOP

AC Milanissa vakuuttavaa jälkeä päättyneellä kaudella tehnyt Brahim Diaz palaa jälleen Real Madridin vahvuuteen. Mies on kiitollinen Rossonerille pelattuaan italialaisseuran paidassa kolmen vuoden ajan.

Brahim Diaz siirtyi Manchester Citystä Real Madridiin vuonna 2019. Rooli jäi kuitenkin pieneksi Los Blancosin kivikovassa miehistössä, joten lahjakas nuorukainen päästettiin seuraavana vuonna lainalle.

Osoitteeksi valikoitui Serie A:ssa pelaava AC Milan, jota Diaz on edustanut tähän asti. Varsinkin päättyneellä kaudella Diaz kuului Milanin parhaimpien pelaajien joukkoon ja Rossoneri halusi kiinnittää hänet pysyvällä sopimuksella.

Santiago Bernabeulla ei oltu kuitenkaan myöntyväisiä, joten Diaz edustaa jälleen valkopaitoja tulevalla La Liga-sesongilla. Espanjalainen jakoi kiitosta Milanille, mutta myönsi koko ajan tavoitelleensa paluuta Realin paitaan.

– Olen erittäin kiitollinen Milanille. Olin todella onnellinen siellä ja sain osakseni rakkautta. Opin uskomattoman määrän asioita kolmen vuoden aikana, mutta kun mahdollisuus tarjoutui palata Madridiin, ei minun tarvinnut miettiä kahdesti.

– Tämä on maailman paras joukkue, jonka paidassa haluan saavuttaa menestystä. Tiedän, mitä tämän seuran edustaminen tarkoittaa. Palaan takaisin aiempaa valmiimpana.

Lähde: Managing Madrid

Suositut artikkelit

Reg: 14099580
info@uutismedia.com
Copyright © 2024 Futisfani.com