La Liga

Barca pyrkii pääsemään eroon jättihankinnastaan: Valioliigan mahtiseurat seuraavat tilannetta

Julkaistu:

Pexels

FC Barcelonaa edustava Ferran Torres on herättänyt kiinnostusta useassa valioliigajoukkueessa. Blaugrana on tiettävästi halukas tekemään espanjalaisella kauppaa, mutta toistaiseksi kaikki on vielä ollut huhujen asteella.

Ferran Torres ei ole toistaiseksi pystynyt vastaamaan itseensä kohdistuviin odotuksiin Camp Noulla. Laitahyökkääjä maksoi Barcalle 55 miljoonaa euroa, mutta esitykset ovat jättäneet toivomisen varaa, jonka myötä matka saattaa olla jälleen jatkumassa.

Katalonialaisseuran uskotaan haluavan päästä Torresista eroon helpottaakseen painavaa velkataakkaansa. Pelaajalle olisi ottajia ainakin Valioliigassa, sillä muun muassa Arsenal, Newcastle United ja Aston Villa tarkkailevat hänen tilannettaan.

Torresin henkilökohtainen toive on jatkaa uraansa Barcelonassa, mutta hän myöntää 90minille, ettei asia ole vain hänen käsissään.

– Tällä hetkellä olen Barcan pelaaja, mutta jalkapallossa asiat muuttuvat nopeasti. Olen kuitenkin joukkueen mukana harjoituskauden alusta lähtien ja haluan ottaa siitä kaiken irti.

– Pyrin treenaamaan mahdollisimman hyvin, sillä en voinut tehdä sitä viime vuonna (loukkaantumisesta johtuen). Haluan näyttää olevani edelleen hyvä pelaaja. Jatkoni selviää tulevien päivien aikana.

Torresin nykyinen sopimus umpeutuu vuonna 2027.

Suositut artikkelit

Copyright © 2024 Futisfani.com