La Liga

Entinen Atletico-tähti vastaa kohusiirtonsa aiheuttamaan kritiikkiin: “Joskus ihmisten tulisi laittaa itsensä pelaajien asemaan”

Julkaistu:

AOP

Yannick Carrasco on yksi Euroopan kentät taakseen jättäneistä pelaajista, jotka päättivät lähteä kokeilemaan siipiään Saudi-Arabian liigaan. Carrasco, joka ei ole ikinä pelännyt uusia haasteita, on kuitenkin siinä mielessä poikkeus, että hän myöntää taloudellisten syiden painaneen siirron taustalla.

Saudi-Arabian liiga on houkutellut kuluneiden kuukausien aikana useita kovan luokan pelimiehiä. Öljyvaltion pääsarja on nostanut valtavasti profiiliaan uusien pelaajahankintojen myötä, sillä liigaan on siirtynyt ikääntyneiden sotaratsujen lisäksi myös nuoria lupauksia.

Yksi kaava on toistunut lähes poikkeuksetta kokeneempien ja nuorempien pelaajien kohdalla. Pelaajat ovat ilmoittaneet siirtopäätöksen johtuneen halusta kokeilla jotain uutta ja ruhtinallisista korvauksista ei olla puhuttu käytännössä sanallakaan.

Al-Shababiin siirtynyt Yannick Carrasco kuitenkin puhuu asioista niiden oikeilla nimillä. Myös Kiinan liigassa urallaan pelannut belgialainen myöntää taloudellisten seikkojen painaneen siirtonsa taustalla.

– Joskus ihmisten tulisi laittaa itsensä pelaajien asemaan. Olen 30-vuotias ja pelasin sopimukseni viimeistä kautta Atletico Madridissa. Ainoa pöydälläni ollut tarjous oli Al-Shababilta.

– Valitsin turvallisuuden. Oliko se taloudellinen päätös? Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jalkapalloilijan ammatti on myös työ.

Lähde: Football Espana

Suositut artikkelit

Reg: 14099580
info@uutismedia.com
Copyright © 2024 Futisfani.com