Valioliiga

Spursille loistavia uutisia – Keskikentän tähden paluu lähenee!

Julkaistu:

AOP

Ange Postecoglou tarjosi Tottenham-faneille keskiviikkona hyviä uutisia. Australialaisvalmentaja kertoi loukkaantumisen takia sivussa olevan James Maddisonin toipumisen edenneen suunnitelmien mukaan.

Englantilaistähti James Maddison kärsi nilkkavamman Spursin hävitessä Chelsealle marraskuun alussa ja on ollut siitä lähtien sivussa.

Maddison on yksi monista Tottenhamin pelaajista, jotka ovat kärsineet tällä kaudella loukkaantumisista. Loistavasti kautensa aloittanut pohjoislontoolaisseura ei ole voittanut yhtäkään neljästä edellisestä ottelustaan.

Puhuessaan Maddisonin toipumisesta lehdistötilaisuudessaan keskiviikkona Postecoglou kommentoi entisen Leicester-tähden tilannetta CaughtOffsiden mukaan seuraavasti:

– Meidän pitää toimia lääkintähenkilökunnan ohjeiden mukaan, mutta tietääkseni hänen toipumisensa etenee odotetulla tavalla.

Maddison oli ennen loukkaantumistaan yksi Tottenhamin tärkeimmistä pelaajista. Englannin maajoukkuemies siirtyi Hotspur Stadiumille kesällä Leicester Citystä ja on esiintynyt edukseen Spursin nutussa. Keskikenttäpelaaja ehti tehdä kolme maalia ja antaa viisi syöttöä 11 valioliigaottelussa.

Maddisonin poissaolon myötä myös alkukaudella loistaneen Yves Bissouman otteet ovat ailahdelleet. Bissouma oli kauden ensimmäisinä viikkoina yksi joukkueensa suurimmista onnistujista, mutta vaikuttaa kadottaneen itseluottamuksensa Maddisonin sairausloman aikana.

Tottenhamilla on tänään mahdollisuus palata voittokantaan, kun paikalliskilpailija West Ham saapuu vieraaksi Spursin kotipyhätölle.

Suositut artikkelit

Copyright © 2024 Futisfani.com