Siirtouutiset

Maalitykki Newcastlen ulottumissa? – Eddie Howe: “Tämä on turhauttava tarina”

Julkaistu:

AOP

Newcastle United on kärsinyt tällä kaudella usean tärkeän pelaajan loukkaantumisesta. Magpiesin uskotaan havittelevan uusia hankintoja tammikuun siirtoikkunan puitteissa, mutta yksi kohde on joukkueen manageri Eddie Howen mukaan poissa laskuista.

Huikaisevan viime kauden jälkeen Newcastle United lähti kuluvalle sesongille valtavin odotuksin. Mestarien liigaan pitkän tauon jälkeen yltänyt Magpies on jäänyt kuitenkin kauas parhaastaan ja pudonnut Valioliigan kärjen vauhdista.

UCL-urakka päättyi Harakoiden osalta alkulohkovaiheeseen, joka saattaa olla loppukautta ajatellen jopa helpotus. Kovasta pelirasituksesta kärsinyt joukkue on menettänyt useita tärkeitä pelaajia sairastuvan puolelle, joka on näkynyt karulla tavalla tuloksissa.

Joukkue on kerännyt 20:stä valioliigaottelusta 29 pistettä, joka oikeuttaa sarjataulukon yhdeksänteen sijaan.

Raitapaitojen on uutisoitu suunnittelevan uusia hankintoja tammikuun siirtoikkuna aikana. Yhtenä vaihtoehtona on pidetty Dominic Solankea, mutta entinen Bournemouth-luotsi Eddie Howe katkoo kuitenkin huhuilta siivet.

– Tämä on turhauttava tarina, sillä rakastan Solankea. Minä hankin hänet Bournemouthiin ja arvostan häntä suuresti. Emme ole kuitenkaan tehneet tiedusteluja hänestä, eikä meillä ole rahkeita hankkia hänen tasoistaan pelaajaa.

Lähde: Geordie Boot Boys

Suositut artikkelit

Reg: 14099580
info@uutismedia.com
Copyright © 2024 Futisfani.com