Valioliiga

Kerrankin näin päin – Tottenham-manageri helpottui viime hetken ratkaisusta: “Se oli hieno loppuhuipennus”

Julkaistu:

AOP

Brighton kärsi kirvelevän viime hetken tappion Valioliigassa lauantaina, kun Tottenham ryöväsi täyden pistepotin viime sekuntien maalilla.

Spurs tietää paremmin kuin hyvin, miltä omaan verkkoon viime hetkillä painuva pallo tuntuu. Tottenham on tällä kaudella kärsinyt Valioliigassa eniten 90 minuutin jälkeen iskettyjä maaleja. Se on ollut Brightonin saappaissa peräti kahdeksan kertaa tällä kaudella.

Tottenham-luotsi Ange Postecoglou oli helpottunut, että tällä kertaa viime sekuntien ratkaisu kääntyi liljanvalkoisten hyväksi.

– Se oli hieno loppuhuipennus meille ja kannattajille.

– Se on palkinto toisen puoliajan ponnisteluistamme, mutta emme olleet hyviä ensimmäisellä puoliajalla. Osittain se johtui siitä, että Brighton on hyvä joukkue ja meiltä puuttui kurinalaisuutta, Postecoglou summasi.

Spurs joutui ottelussa takaa-ajoasemaan, kun Pascal Groß laukoi pilkulta vierailijat johtoon. Kotijoukkue keräsi kuitenkin rivinsä hyvin ja vaihtoi isompaa vaihdetta silmään.

Pape Matar Sarr tasoitti ottelun toisella jaksolla ja tärkeän voitto-osuman iski, kuudennella lisäajan minuutilla, Brennan Johnson.

– On reilua sanoa, että olemme vielä työn alla, mutta meillä oli maailmanluokan pelaaja Son [Heung-min], joka saa vaikeimmankin pallon näyttämään yksinkertaiselta, Postecoglou ylisti Tottenhamin kippari Sonia, joka pelasi ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella Spurs-paidassa.

Tottenham nousi voitolla Valioliigan sarjataulukossa neljänneksi.

Suositut artikkelit

Reg: 14099580
info@uutismedia.com
Copyright © 2024 Futisfani.com