Serie A

AS Roma jatkoi vahvaa putkeaan – Argentiinalaismaestro mätti hattutempun!

Julkaistu:

AOP

Italian Serie A:ssa pelattiin maanantaina kaksi ottelua, joista ensimmäisessä kohtasivat AS Roma ja Torino. Stadio Olimpicon kotiyleisö sai nauttia täysin siemauksin, sillä Daniele De Rossin miehistö jatkoi vahvaa menoaan ottamalla 3-2 voiton.

Daniele De Rossin alaisuuteen siirtynyt AS Roma on yltynyt viime aikoina hyvään vireeseen ja voittanut neljä viidestä edellisestä ottelustaan.

José Mourinhon lähtö vaikuttaa piristäneen ainakin hetkellisesti Giallorossin pelaamista, sillä joukkue on kivunnut jo sarjataulukon kuudenneksi.

Roma ja Torino järjestivät melkoisen jännitysnäytelmän Serie A:n maanantain huippuottelussa.

Paulo Dybala rikkoi kuparisen 42. minuutilla onnistuttuaan rangaistuspotkusta. Roman taukojohto jäi kuitenkin haaveeksi, sillä Duvan Zapata iski pelin tasoihin hieman ennen ensimmäisen puoliajan päättymistä.

Toinen jakso lähti liikkeelle Roman hallinnalla. Dybala upotti illan toisensa vajaan tunnin pelin jälkeen.

Romelu Lukaku petasi Dybalalle hetkeä myöhemmin uuden tekopaikan, jota hän ei jättänyt käyttämättä. Argentiinalaistaiturille näin ollen hattutemppu.

Torino kavensi lopussa Dean Huijsenin oman maalin myötä, mutta tämän lähemmäs vierasjoukkue ei päässyt. Romalle ansaittu voitto ja maistuvat kolme pistettä eheän esityksen jälkeen.

Suositut artikkelit

Copyright © 2024 Futisfani.com