Siirtouutiset

United-veteraani sittenkin jatkamassa Old Traffordilla? – “Jos häntä käytetään oikeilla hetkillä…”

Julkaistu:

AOP

Christian Eriksenin on uutisoitu mahdollisesti vaihtavan seuraa kuluvan kauden jälkeen. Asiantuntija Dean Jones ottaa kantaa tanskalaiskeskikenttäpelaajan tilanteeseen.

Christian Eriksen aloitti Manchester Unitedissa loistavasti sinetöiden paikkansa punapaitojen avauskokoonpanossa. Tällä kaudella vastuu on kuitenkin ollut pienentymään päin muun muassa Kobbie Mainoon loistovireestä johtuen.

Kokenut Eriksen on joutunut kuluttamaan penkkiä aiempaa enemmän, ja hän on myöntänyt tilanteen olevan kaikkea muuta kuin paras mahdollinen.

Tanskan maajoukkuemiehen on raportoitu pitävän silmänsä auki mahdollisen seurasiirron osalta, mutta asiantuntija Dean Jonesin mukaan Unitedin olisi syytä pitää veteraanista kiinni.

– En usko, että Man Utd haluaa epätoivoisesti eroon Eriksenistä. Hänen kokemuksensa, monipuolisuutensa ja egon puute voivat olla avainominaisuuksia, jotka selittävät, miksi heidän pitäisi pitää hänet, Jones tuumi GiveMeSportin mukaan.

– Jos häntä käytetään oikein ja oikeilla hetkillä, hän on edelleen erittäin hyvä. Hänen älykkyytensä ja pelinäkemyksensä kentällä ovat vertaansa vailla. Joten kyllä, hän voi siirtyä Unitedista kesällä, mutta uskon, ettei United halua menettää liikaa kokemusta tästä joukkueesta.

– Hän on ryhmän kolmanneksi (toim. huom. toiseksi) vanhin kenttäpelaaja. Casemiro ja Evans (Jonny) ovat mahdollisesti lähdössä, joten heidän (United) on oltava varovaisia.

Suositut artikkelit

Copyright © 2024 Futisfani.com