Muut sarjat

Entinen ManU-jyrä korostaa maltin tärkeyttä superlupauksen kohdalla: “Hänen aikansa tulee vielä”

Julkaistu:

AOP

Joao Neves on noussut lupaavilla otteillaan yhdeksi Euroopan kiinnostavimmista nuorista pelaajista. Muun muassa Manchester United on iskenyt silmänsä lahjakkaaseen keskikenttäpelaajaan. Entinen ManU-pelaaja, Nemanja Matic kehottaa Nevesiä kuitenkin jatkamaan kehittymistään Benficassa.

Entinen Man Unitedin ja Benfican keskikenttäpelaaja Nemanja Matic uskoo, että siirto Valioliigaan on liian aikaista 19-vuotiaalle Joao Nevesille. Lahjakas portugalilainen debytoi ammattilaisena vasta joulukuussa 2022.

Neves on herättänyt kiinnostusta Man Unitedin lisäksi myös sen kilpailijoissa Chelseassa ja Liverpoolissa. Mitä nopeammin hän jatkaa kehittymistään, sitä kovemmin United saattaa joutua kilpailemaan hänen palveluksistaan.

Koska Matic on pelannut Old Traffordilla, voisi olettaa, että hän kehottaisi Nevesiä siirtymään Unitedin väreihin. Serbialaisveteraani kuitenkin uskoo, että nuorukaisella on vielä paljon opittavaa ennen kuin hänen kannattaa ottaa seuraava askeleen urallaan.

– Minusta on liian aikaista ottaa seuraava askel ja lähteä. Jos olisin hän, jäisin Benficaan vielä muutamaksi vuodeksi pelaamaan Mestarien liigaa ja kypsymään pelaajana.

– Olen varma, että hänen aikansa tulee vielä, eikä hänen siksi tarvitse kiirehtiä. Joao on jo nyt isossa seurassa.

– Uskon, että hänen tulevaisuutensa Benficassa on erittäin valoisa. Mielestäni on liian aikaista lähteä, mutta tietysti se on lopulta hänen päätöksensä.

Lähde: We All Follow United

Suositut artikkelit

Reg: 14099580
info@uutismedia.com
Copyright © 2024 Futisfani.com