Bundesliiga

Bayer teki sen taas! – uskomaton nousu

Julkaistu:

AOP

Saksan jalkapallon pääsarjassa Bundesliigassa on tämän vuoden mestari selvillä ja se on Bayer Leverkusen. Loppukauden osalta Bayerilla ei enää liikaa paineita ole kotimaan kentillä. Suurin jännitys lienee se, että onnistuuko Lukas Hradeckyn kipparoima joukkue pelaamaan tappiottoman kauden. Kun kautta on jäljellä kolme ottelua, niin mahdollisuus on olemassa.

Bundesliigan mestaruutta ensimmäistä kertaa historiassaan juhliva Bayer Leverkusen nousi jälleen käsittämättömällä tavalla tappioasemasta tappiottomaan otteluun. Bayer pelasi kotiyleisönsä edessä 2-2 -tasapelin Mestarien liigaan tähyävää Stuttgartia vastaan.

Stuttgart on sarjassa kolmantena 64 pisteen kanssa ja eroa viidettä sijaa hallussaan pitävään Borussia Dortmundiin on jo seitsemän pistettä, kun yhdeksän pistettä on vielä jaossa. Mestarien liigan välieriin tällä kaudella tiensä selvittänyt Dortmund on viisi pistettä neljäntenä olevaa Red Bull Leipzigiä perässä.

Lauantain ottelussa ensimmäinen 45 minuuttinen oli maaliton, mutta vieraat karkasivat kahdella pikamaalilla toisen jakson alussa 2-0 -johtoon. Reilun tunnin pelin jälkeen kotijoukkueen 23-vuotias marokkolaiskeskikenttä Amine Adli laukoi kavennuksen ja toisen jakson lisäajalla 30-vuotias saksalaiskeskikenttä Robert Andrich laukoi tasoituksen. Maali oli Andrichille kauden kolmas.

Bayer pelaa vielä kaksi vierasottelua Frankfurtia ja Bochumia vastaan. Tämän jälkeen joukkue päättää kauden kotikentällä 18. toukokuuta Augsburgia vastaan. Eurooppa-liigassa Bayer kohtaa välierävaiheessa AS Roman. Ottelusarjan ensimmäinen ottelu on luvassa torstaina Stadio Olympicolla Roomassa.

Suositut artikkelit

Reg: 14099580
info@uutismedia.com
Copyright © 2024 Futisfani.com