Siirtouutiset

Cityllä edessään muutosten kesä? – Kaksi menestyksen kulmakiveä harkitsee seuran jättämistä!

Julkaistu:

Pixabay

Manchester Cityn monivuotinen ykkösmaalivahti Ederson saattaa lähteä seurasta kesän siirtoikkunan aikana, jos hän saa hyvän tarjouksen, lähteet väittävät.

Valioliigan tuoreen mestarin Manchester Cityn maalia vuosien ajan vartioinut Ederson on herättänyt Saudi Pro League -seurojen kiinnostuksen. City päättää kautensa lauantaina FA Cupin finaaliin, jossa vastaan asettuu paikalliskilpailija Manchester United.

Edersonin uskotaan punnitsevan vaihtoehtojaan tämän jälkeen. Lopullinen päätös lepää 30-vuotiaan brassitorjujan harteilla, mutta hänen raportoidaan miettivän vakavasti Etihadilta lähtemistä.

ESPN kertoo myös Cityn kakkosvahdin Stefan Ortegan harkitsevan muualle siirtymistä.

Ortegan uskotaan ensisijaisesti toivovan voivansa jatkaa uraansa Etihadilla, mutta miehen jatkosopimusneuvottelut eivät ole toistaiseksi tuottaneet tulosta.

Saksalaisen nykyinen diili on päättymässä ensi vuoden kesällä ja hänen uutisoidaan haluavan siihen vuoden jatkon.

Ortegan toiveissa on nousta taivaansinisten säännölliseksi ykkösvahdiksi, johon Edersonin sopimustilanne luonnollisesti vaikuttaa oleellisella tavalla.

Ennen FA Cupin finaalia, Ederson pelasi tällä kaudella 43 ottelua kaikissa kilpailuissa pitäen 16 kertaa maalinsa puhtaana. Ortega nähtiin Cityn tolppien välissä 19 kertaa ja hän torjui kahdeksan nollapeliä.

Suositut artikkelit

Reg: 14099580
info@uutismedia.com
Copyright © 2024 Futisfani.com