EM-kisat 2024

B-lohko kolmen kauppa? – Jääkö Albania heittopussiksi lajin suurmaiden käsittelyssä?

Julkaistu:

AOP

EM-kisojen B-lohkon muodostavat Espanja, Kroatia, Italia ja Albania. Kuolemanlohkosta on vaikea nostaa esiin suurinta ennakkosuosikkia, sillä luvassa on todennäköisesti useita äärimmäisen tasaisia kamppailuja.

Saksassa pelattavien EM-kisojen B-lohko on todella kimurantti ja sitä voidaan kenties turnauksen kovatasoisimpana.

Kolminkertainen Euroopan mestari Espanja eteni kisoihin voittamalla oman karsintalohkonsa. Muutaman pienen kömmähdyksen jälkeen Luis de la Fuenten valmentama joukkue ryhdistäytyi ja vei lohkovoiton Skotlannin nenän edestä.

Viimeksi vuonna 2012 Euroopan mestaruutta juhlinut Espanja valitsi kisoihin suhteellisen odotetunlaisen miehistön. Joukkueesta löytyy aimo annos kokemusta, mutta mukana on myös nuoria lupauksia, kuten Barcelonan ihmeteini Lamine Yamal ja Nico Williams.

Espanja on joutunut pettymään raskaasti edellisissä arvoturnauksissa, mutta de la Fuenten miehistö on yksi turnauksen suosikeista.

Kroatia putosi edellisten EM-kisojen neljännesvälierävaiheessa Espanjalle dramaattisten vaiheiden jälkeen. Maalle tarjoutuukin nyt pienimuotoinen revanssin paikka, kun joukkueet asettuvat jälleen vastakkain.

Vuoden 2021 EM-turnausta lukuun ottamatta, Kroatia on pärjännyt loistavasti edellisissä arvoturnauksissa. Qatarin MM-kisoissa maa ylsi pronssille ja Venäjällä pelatut maailmanmestaruuskilpailut päättyivät Kroatian osalta hopeaan. B-lohkon ollessa etukäteisarvioissa kolmen kauppa, Kroatia on vahvasti ehdolla jatkoon menijäksi.

Italian kohdalla kaikki on jälleen mahdollista. Hallitseva Euroopan mestari voi parhaimmillaan edetä päätyyn asti, mutta myös karvaat pettymykset ovat tulleet varsin hyvin tutuksi. Napolin toissa kaudella Italian mestaruuteen luotsanneeseen Luciano Spallettiin kohdistuu kovat paineet, mutta joukkueen runko näyttää jälleen kerran äärettömän vahvalta. Jos Azzurrin pelaaminen loksahtaa nopeasti paikoilleen, vain taivas on rajana.

Albanialle povataan vaikeaa kisaurakkaa, ja joukkueen uskotaan jäävän lohkonsa heittopussiksi. On kuitenkin syytä muistaa, että Albania on kehittynyt viime vuosina valtavasti ja voitti oman karsintalohkonsa jättäen taakseen muun muassa Tšekin ja Puolan. Maan jatkopaikka tästä alkulohkosta olisi silti suoranainen ihme.

Suositut artikkelit

Reg: 14099580
info@uutismedia.com
Copyright © 2024 Futisfani.com