Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Urheilu-uutiset - Penkkiurheilu.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit mainos

Siirtouutiset

Arsenal metsästää edelleen uutta keskikenttäpelaajaa – Tästä syystä Palmeirasin brassitaituri ei tarttunut haaviin

Danilo
AOP

Brasilian Seria A:n Palmeirasia edustava Danilo on pelannut itsensä Euroopan huippuseurojen tietoisuuteen. Arsenalin kerrottiin olleen vahvasti miehen perässä syyskuun alussa päättyneen siirtoikkunan aikana, mutta kauppoja ei kuitenkaan syntynyt.

Arsenal oli kiinnostunut hankkimaan Palmeirasin keskikenttäpelaaja Danilon kesän siirtoikkunan aikana. Kauppoja ei kuitenkaan koskaan syntynyt, sillä Brasilian jättiseura ei ollut halukas myymään tähtipelaajaansa.

Gunnersilla oli kiireinen kesä, mutta he eivät onnistuneet vahvistamaan keskikenttäänsä, joka oli joukkueen keskeinen vahvistusta kaipaava osa-alue.

Thomas Parteyn loukkaantumisherkkyys on hyvin joukkueenjohdon tiedossa, ja Gunners tarvitseekin toisen keskikenttäpelaajan, jos ghanalainen ei ole käytettävissä.

Mikel Arteta tyytyi lopulta Mohamed Elnenyyn, mutta egyptiläinen loukkaantui ennen siirtoikkunan sulkeutumista. Tämän jälkeen Tykkimiesten myöhäinen yrityksensä hankkia Douglas Luiz Aston Villasta epäonnistui.

Danilo oli heidän ensisijainen kohteensa aiemmin kesällä, mutta Palmeiras päätti olla myymättä 21-vuotiasta.

Palmeirasin puheenjohtaja Leila Pereira avautui Danilon tilanteesta aiemmin.

– Sanoin, ettei hän lähde, eikä hän lähtenytkään. En tee päätöksiä yksin, kun on kyse tämän kokoluokan pelaajista, jotka ovat tehneet historiaa seurassa. Konsultoin aina valmennusryhmää. Jos päävalmentaja on sitä mieltä, ettei pelaajasta kannata luopua, hän jää tänne.

Lähde: Just Arsenal News

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

PENKKIURHEILU.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Lisää aiheesta Siirtouutiset