
Bolognan päävalmentaja, Thiago Motta, kertoo, ettei tähtipelaaja, Marko Arnautovic, ole mukana, kun joukkue kohtaa sunnuntaina Juventuksen. Italialaismanageri ottaa kantaa myös omaan tulevaisuuteensa Bolognan peräsimessä.
Edellisessä ottelussaan Hellas Veronalle taipunut Bologna joutuu kovaan testiin sunnuntaina, kun vastaan asettuu Juventus.
Estadio Renato Dall’ Aralla pelattavaan otteluun lähdetään kutkuttavista lähtökohdista. Normaalioloissa Juventusta voitaisiin pitää selkeänä ennakkosuosikkina, mutta Vanhan Rouvan pelaaminen on tökkinyt viime aikoina.
Torinolaisten pistevähennys kumottiin hiljattain, jonka myötä joukkue nousi sarjan kolmannelle sijalle. Kolmesta edellisestä ottelusta on tullut kuitenkin takkiin, joten vire on kaukana parhaasta.
Bolognalla on hyvät mahdollisuudet yllätykseen, mutta tehtävää vaikeuttaa Marko Arnautovicin poissaolo.
Joukkueen manageri, Thiago Motta, paljastaa, että itävaltalainen on toipunut vammastaan, muttei ole vielä täydessä pelikunnossa.
– Arnautovicin vamma on parantunut, mutta hän tarvitsee aikaa päästäkseen pelikuntoon. Meidän täytyy muistaa, että hän on viimeksi pelannut täydet minuutin tammikuun alussa.
Mottan uskotaan jättävän kuluvan kauden jälkeen pestinsä Bolognan valmentajana ja hänen uskotaan siirtyvän PSG:n peräsimeen.
– Kun aika on oikea, tulemme istumaan alas ja keskustelemaan tulevaisuudestani, italialainen kertoi.
– Asialla ei ole mikään kiire ja kaikki keskittymiseni on tällä hetkellä vain Juventuksen kohtaamisessa.
Lähde: Football-Italia
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
Samankaltaisia uutisia
- Lähde: Entinen Valioliigan kohupelaaja tarttumassa Inter Milanin verkkoihin
- Roman vaikeuksille jatkoa - Hellas Verona vahvempi kotonaan: "Tilanne on selkeä"
- AS Roma tavoittelee PSG:n huippulupausta: AC Milanille kylmä suihku?
- Napoli jatkoi voittojen tiellä - Ilman supertähteään pelannut vierasjoukkue ei pystynyt yllätykseen
- Inter Milan aloitti kautensa voitolla - Argentiinalaistähti säkenöi Giuseppe Meazzalla!
- ManU:n luottopakki sivussa - Tanskalaistähti vaatii tasonnostoa lauantaina: "Mikään ei tapahdu…
- La Ligan huippukamppailussa todelliset maalitalkoot! - Xavi: "Ottelusta tuli hullu"

KIEKKOFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM

UUTISANKKA Raha
Mainos
Mainos
Mainos
Huuhkajat
-
Huuhkajat
/ 1 viikko sittenHuuhkajien karsintalohkossa todella kutkuttava tilanne – Näin Markku Kanerva näkee mahdollisuudet kisapaikkaan
Tilanne Huuhkajien karsintalohkossa mutkistuu entisestään. Markku Kanervan Huuhkajien iso tavoite EM-lopputurnauspaikasta on kuitenkin edelleen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 2 viikkoa sittenHuuhkajille arvokas voitto! – Markku Kanervan ryhmän EM-unelma askelta lähempänä!
Huuhkajien EM-karsintaurakka jatkui torstaina tuiki tärkeällä ottelulla Kazakstania vastaan. Kamppailusta odotettiin tasaista vääntöä ja...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin MLS-siirrolle sinetti: Huuhkaja-tähden liito jatkuu Pohjois-Amerikassa
Teemu Pukin seuraava työnantaja on varmistunut. Huuhkaja-kärki siirtyy kahden vuoden mittaisella sopimuksella MLS:sä pelaavan...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille rutiinivoitto – Daniel Håkans latoi hattutempun San Marinon verkkoon
Suomi jatkoi maanantaina EM-karsintojaan, kun vastaan asettui piskuinen San Marino. Jalkapallokääpiö ei pystynyt yllättämään...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille arvokas voitto täpötäydellä Olympiastadionilla: “Käytimme omat paikkamme hyvin”
Suomen EM-karsinnat jatkuivat perjantaina ottelulla Sloveniaa vastaan. Olympiastadionin yleisö sai makeaa mahan täydeltä, sillä...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin seuraava osoite selvillä? – Ura jatkumassa rapakon takana
Huuhkajien hyökkääjä, Teemu Pukki ilmoitti hiljattain jättävänsä Norwich Cityn taakseen. Kotkalaisen seuraava työnantaja on...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 6 kuukautta sittenHuuhkajille karsintojen avausvoitto: Pohjois-Irlanti kaatui rajun taistelun jälkeen
Suomi avasi pistetilinsä EM-karsintojen toisessa ottelussa, kun Pohjois-Irlanti kaatui vieraskentällä lukemin 0-1. Ottelun ainokaisesta...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Mestarien liiga
-
Mestarien liiga
/ 56 minuuttia sittenCarlo Ancelotti lataa: Tämä joukkue on Mestarien liigan suurin ennakkosuosikki
Real Madridin manageri, Carlo Ancelotti pitää Manchester Cityä Mestarien liigan suurimpana voittajasuosikkina. City pudotti...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 2 tuntia sittenNewcastlen kippari ylistää joukkueen suoritusta: “Pelasimme ilman pelkoa”
AC Milan sai Newcastlen vieraakseen Mestarien liigan ensimmäisellä kierroksella. Englantilaisjoukkue joutui ottelussa todelliseen mankeliin,...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 11 tuntia sittenNewcastle nappasi tärkeän pisteen San Siron hornankattilasta: “Ilmapiiri oli todella vihamielinen”
Newcastle United joutui hurjaan pyöritykseen AC Milanin vieraana. Eddie Howen suojatit selvisivät kuitenkin kuivin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 12 tuntia sittenManchester City aloitti UCL-taipaleensa voitokkaasti – Portugalilaistähti loukkaantui
Manchester City aloitti Mestarien liigaurakkansa Etihadilla Belgradin Punaista Tähteä vastaan. Pep Guardiolan miehistö oli...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Bundesliiga
/ 17 tuntia sittenRatkaisevan eron tekijä? – ManU kohtaa keskiviikkona missaamansa maaliruiskun
Harry Kanen matkaaminen Tottenham Hotspurista Saksan liigan jättiläiseen Bayern Müncheniin oli yksi kesän suurimmista...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 1 päivä sittenItalialaistähti palaa San Sirolle Newcastlen paidassa: “Tämä on se joukkue, jota kannatan”
Sandro Tonalin siirtyminen AC Milanista Newcastleen oli yksi kesän puhutuimmista kaupoista. Italialaistähti lukeutui Milanin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 1 päivä sittenAC Milan ja Newcastle kohtaavat San Sirolla – Kotijoukkueella todellinen kasvojen pesun paikka
Mestarien liigassa pelataan tiistaina todella kiinnostava kohtaaminen, kun AC Milan saa kotonaan vastaansa Newcastle...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Veikkausliiga
-
Mestarien liiga
/ 3 kuukautta sittenLoistava kaavio! – Suomen jalkapallon ykkösseura lähtee tavoittelemaan paikkaa Euroopassa
Veikkausliigan hallitseva mestari Helsingin Jalkapalloklubi on saanut mielenkiintoisen vastustajan Mestarien liigan ensimmäiselle karsintakierroksella. Tällä...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan HJK jatkoi läpimurron tehneen hyökkääjänsä sopimusta – Tehot ovat vain kasvamaan päin
Veikkausliigan HJK ja hyökkääjä Kai Meriluoto ovat tehneet kahden vuoden jatkosopimuksen. 20-vuotiaan Meriluodon aiempi...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenHanna Väänänen tekee Veikkausliiga-historiaa: “Hänen nimittämisensä on ainoa oikea ratkaisu”
Veikkausliigassa pelaavan AC Oulun toimitusjohtajan tehtäviä syksystä asti hoitanut Hanna Väänänen on nimitetty pestiin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan SJK kiinnitti argentiinalaisen keskikenttäpelaajansa pitkäksi aikaa: “Meillä on kovat odotukset hänen varalleen”
Veikkausliigan SJK:n nuori keskikenttäpelaaja Valentín Gasc on solminut seuran kanssa uuden pelaajasopimuksen, joka korvaa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan IFK Mariehamn jatkaa tutun hallituksen alla
Veikkausliigassa pelaavan IFK Mariehamnin taustayhtiö IFK Mariehamn Ab:n yhtiökokous on pidetty ja kokous eteni...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Siirtouutiset
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan AC Oulu lainasi nuoren topparin – Ehtinyt kiertää jo Euroopassakin
Veikkausliigassa pelaavat AC Oulu ja KuPS ovat solmineet lainasopimuksen, joka tuo puolustaja Tony Miettisen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan Lahti kiinnitti nuoren topparilupauksensa – On aito lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti
Veikkausliigan FC Lahti ja toppari Eemil Laamanen ovat solmineet kahden vuoden pelaajasopimuksen. Sopimuksessa on...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Valioliiga
-
Bundesliiga
/ 17 tuntia sittenRatkaisevan eron tekijä? – ManU kohtaa keskiviikkona missaamansa maaliruiskun
Harry Kanen matkaaminen Tottenham Hotspurista Saksan liigan jättiläiseen Bayern Müncheniin oli yksi kesän suurimmista...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 1 päivä sittenItalialaistähti palaa San Sirolle Newcastlen paidassa: “Tämä on se joukkue, jota kannatan”
Sandro Tonalin siirtyminen AC Milanista Newcastleen oli yksi kesän puhutuimmista kaupoista. Italialaistähti lukeutui Milanin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
La Liga
/ 1 päivä sittenEntinen ManU-tähti siirtymässä yllättävään suuntaan? La Liga-seura virittelee kovan luokan kaappausta!
David de Gean ura on tuoreiden lähteiden perusteella jatkumassa mahdollisesti La Ligassa. Real Betisin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 1 päivä sittenValioliigalegenda lyttää vanhan seuransa toiminnan siirtomarkkinoilla: “En uskonut sekuntiakaan…”
Entinen Manchester United-puolustaja, Gary Neville lataa suorat sanat vanhan seuransa nykytilanteesta. Neville kertoo olevansa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenMikel Artetan päätökselle kovaa kritiikkiä! – “Miksi häntä täytyy nöyryyttää tällä tavalla?”
TV-persoona, Piers Morgan lyttää Arsenal-manageri, Mikel Artetan päätöksen jättää Aaron Ramsdale penkille sunnuntaisessa ottelussa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenLähde: Liverpoolin tähtipelaaja lähellä rahakasta sopimusta
Trent Alexander-Arnoldin kerrotaan olevan lähellä jatkosopimusta Liverpoolin kanssa. Real Madridin ja FC Barcelonan tutkassa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenChelsea hyytyi maalittomaan tasuriin: “Jälleen kerran kyse oli siitä…”
Chelsean alkukauden vaisut tulokset saivat jatkoa sunnuntaina. Mauricio Pochettinon valmentama tähtisikermä hyytyi maalittomaan tasapeliin...
Kirjoittaja Antti Makkonen