Ligue 1

Entinen Valioliigan kohupuolustaja jätti seuransa käsirysyn jälkeen: “Sinun täytyy osata lähteä”

Julkaistu:

AOP

Kuten aiemmin uutisoimme, Mamadou Sakho ajautui vaikeuksiin Ligue 1-seura Montpellierissä. Entinen Liverpool-tähti julkaisi eilen tiedotteen, jossa hän kertoo jättäneensä ranskalaisjoukkueen.

Mamadou Sakho jättää Montpellierin taakseen. Kahden vuoden ajan joukkuetta edustanut Sakho ajautui fyysiseksi yltyneeseen käsirysyyn päävalmentaja, Michel Der Zakarianin kanssa. Ranskalaispuolustaja tönäisi managerin väitetysti kumoon, jonka jälkeen kaksikon erottamiseen tarvittiin useampi pelaaja.

Montpellier julkaisi puolustajan tilanteesta hiljattain tiedotteen, jossa väitettiin, ettei hänen kohdalla ole tehty varotoimenpiteitä tapauksen takia. Aiemmin mediassa liikkuneiden väitteiden mukaan Sakho oli asetettu väliaikasesti sivuun joukkueen toiminnasta.

Pelaaja julkaisi torstaina tiedotteen, jossa hän kertoi uransa Montpellierissä päättyneen.

– Sinun täytyy osata lähteä pöydästä, kun kunnioitusta ole enää tarjolla, Sakho kirjoitti Liverpool Echon mukaan.

– Harjoituksissa tapahtuneen välikohtauksen seurauksena, josta kiistän ottamasta vastuuta, päätin tänään 2.11 lopettaa yhteistyön Montpellier Herault Sport Clubin kanssa.

– Vietin kaksi vuotta tässä seurassa ja nautin ajastani ’’pikkuveljieni’’ kanssa harjoituskeskuksessa. Haluan kiittää heitä heidän osoittamastaan tuesta, kuten myös lääkintähenkilöstä ja joukkueen kannattajia.

– Kiitän myös urheilujohtaja, Bruno Carottia hänen lojaalisuudestaan sekä presidentti, Laurent Nicollinia, joka ohjasi seuraa edesmenneen isänsä tavoin minulle tärkeillä arvoilla. Me tapaamme miehinä ja eroamme miehinä. Toivotan hyvää loppukautta.

Suositut artikkelit

Reg: 14099580
info@uutismedia.com
Copyright © 2024 Futisfani.com