Bundesliiga

Bayern München pyrkii vahvistumaan AC Milanin laitapuolustajalla – Kaupat maaliin kesän aikana?

Julkaistu:

AOP

AC Milanin laitapuolustaja Theo Hernandez on herättänyt usean mahtiseuran kiinnostuksen. Ranskan maajoukkuemies saattaa päätyä kauppatavaraksi tulevan kesän aikana.

Kuten aiemmin uutisoimme, Real Madrid on osoittanut kiinnostusta AC Milania edustavaa Theo Hernandezia kohtaan. Madrid ei ole kuitenkaan yksin kiinnostuksensa kanssa, sillä myös muita seuroja on ilmaantunut apajille.

90min kertoo Bayern Münchenin olevan niin ikään kiinnostunut taitavan laitapuolustajan allekirjoituksesta. Bayern on mahdollisesti menettämässä Alphonso Daviesin tulevan kesän siirtoikkunassa ja Hernandezia pidetään mitat täyttävänä korvaajana.

Atletico Madridin junioriakatemian läpikäynyt Hernandez on kohonnut viime vuosina Euroopan eliittiin omalla pelipaikallaan.

Myös Ranskan maajoukkueessa on irronnut vastuuta ja toistaiseksi mies on pelannut 23 A-maaottelua Les Bleusin paidassa. Hernandez oli Didier Deschampsin miehistön avainpelaajia myös hopeaan päättyneissä Qatarin MM-kilpailuissa.

Hernandez on ollut tällä kaudella vakuuttavassa vireessä Milanin takalinjoilla. Laitapakki on pelannut 22 ottelua Serie A:ssa, joiden aikana hän on onnistunut neljästi maalinteossa.

Vuodesta 2019 lähtien Milania edustaneen Hernandezin sopimus on päättymässä vuonna 2026.

Suositut artikkelit

Copyright © 2024 Futisfani.com