Serie A

Ura päätökseen? – Paul Pogban dopingsekoilulla rajut seuraukset

Julkaistu:

AOP

Paul Pogballe on mätkäisty neljän vuoden mittainen kilpailukielto, lähteet tietävät kertoa. Ranskalaispelaaja antoi viime syksynä positiivisen dopingnäytteen ja pelikiellon myötä hänen uransa huipputasolla alkaa olla paketissa.

Paul Pogban dopingkäry on käymässä todella kalliiksi. Ranskalaispelaajan näytteestä löytyi poikkeuksellisen korkea määrä testosteronia viime syksynä pelatun Serie A-ottelun yhteydessä tehdyssä testissä.

Tulokset tulivat julki vasta muutamaa kuukautta myöhemmin, jonka jälkeen Pogba vaati myös B-näytteen tutkimista vakuuttaen syyttömyyttään. Myös toinen näyte antoi positiivisen testituloksen, jonka myötä miehen oljenkorret alkoivat olla vähissä.

Pogban agentti Rafaela Pimenta painotti aikaisemmin, ettei hänen suojattinsa ole rikkonut sääntöjä tarkoituksella. Oli Pimentan väitteissä perää tai ei, Pogba on nyt saanut tuomionsa.

BBC kertoo, että ranskalainen on määrätty neljän vuoden mittaiseen pelikieltoon. Tämän myötä Ranskan paidassa maailmanmestaruutta vuonna 2018 juhlineen Pogban ura kirkkaimmalla huipulla saattaa olla taputeltu.

30-vuotiaalle pelimiehelle tuskin löytyy pelikieltonsa jälkeen enää ottajia Euroopan huipulta. Pogban jatkoaikeista ei ole toistaiseksi hiiskunut tietoa julkisuuteen.

Suositut artikkelit

Copyright © 2024 Futisfani.com