Bundesliiga

Sieltä se tuli: Tuchel jättää Bayern Münchenin: “Helmikuussa tehty päätös pysyy voimassa”

Julkaistu:

AOP

Thomas Tuchel on vahvistanut jättävänsä Bayern Münchenin kauden lopussa, joten saksalaisseuralla on todellinen mietinnän paikka.

Bayern München ilmoitti 21. helmikuuta, että täksi kaudeksi päävalmentajaksi saapunut Thomas Tuchel jättää seuran kauden päätteeksi.

Kuten aiemmin uutisoimme, tilanne on kuitenkin elänyt viime aikoina runsaasti ja Bayern on pyrkinyt purkamaan aiemman päätöksensä. Sekä joukkueen fanit, että pelaajat ovat tiettävästi tukeneet ajatusta.

Tuchel vahvisti kuitenkin perjantaina, että lauantain vierasottelu Hoffenheimissa jää hänen viimeiseksi pelikseen Bayernin puikoissa.

– Tämä on viimeinen lehdistötilaisuuteni Säbener Strassella (Bayernin harjoituskeskus), Tuchel sanoi ESPN:n mukaan.

– Helmikuussa tehty päätös pysyy voimassa. Keskusteluja käytiin tämän jälkeen jatkosta, mutta emme ole päässeet sopimukseen. Siksi aiempi päätös on edelleen voimassa.

Tuchelin alkuperäinen sopimus oli päättymässä vasta ensi vuonna. Saksalainen olisi lähteiden mukaan ollut valmis jäämään, jos hänen diiliään olisi jatkettu vuoteen 2026 asti.

Neuvottelut eivät kuitenkaan tuottaneet hedelmää, joten Bayern joutuu miettimään muita vaihtoehtoja.

Yhtenä manageriehdokkaana pidetään takavuosina joukkuetta menestyksekkäästi luotsannutta Hansi Flickiä, joka on ollut työttömänä viime syksystä lähtien jätettyään Saksan maajoukkueen.

Suositut artikkelit

Reg: 14099580
info@uutismedia.com
Copyright © 2024 Futisfani.com