Arsenal tavoittelee edelleen Napolin Victor Osimhenia riveihinsä ensi kaudeksi. Italialaisseuran kerrotaan puolestaan olevan kiinnostunut kahdesta Gunnersin pelaajasta.
Arsenalin odotetaan vahvistavan hyökkäystään tänä kesänä, ja valinta saattaa kohdistua Victor Osimheniin.
Helpolla Napolin tähden hankinta ei tule kuitenkaan onnistumaan, sillä myös Chelsean ja Paris Saint-Germainin tiedetään tarkkailevan hänen tilannettaan. Osimhenin kerrotaan kuitenkin odottavan tarjousta Tykkimiehiltä.
Osimhenillä on tiettävästi 102 miljoonan punnan ulosostoklausuuli sopimuksessaan, joka tekee hänestä kalliin vaihtoehdon mille tahansa seuralle.
Mutta tuoreiden lähteiden mukaan Arsenalilla saattaa olla ässä hihassaan, sillä joukkueessa pelaa kaksi pelaajaa, jotka kiinnostavat Napolia.
Samaan aikaan, kun Arsenal tavoitellee Osimhenia, Napoli on kiinnostunut Emile Smith Rowesta ja Takehiro Tomiyasusta. Napoli tavoitteli Tomiyasua jo tammikuussa, mutta Arsenal ei ollut tuolloin valmis harkitsemaan tarjouksia.
Smith Rowen lähtöä Emirates Stadiumilta on pidetty todennäköisenä, koska hänellä on ollut vaikeuksia saada peliaikaa Mikel Artetan alaisuudessa.
Jos Arsenal on valmis lähettämään kaksi pelaajaansa toiseen suuntaan osana Osihmenin hankintaa, saattaisi se tuoda merkittävän edun kilpailijoihin nähden.
Lähde: TBR Football