Jalkapallon sääntömuutoksista päättävä Ifab on nuijinut pöytään merkittäviä uudistuksia lajin virallisiin määräyksiin. Vancouverissa tiistaina tehdyt päätökset antavat erotuomareille uusia työkaluja puuttua epäurheilijamaiseen käytökseen.
Jatkossa pelaaja voidaan poistaa kentältä suoralla punaisella kortilla, mikäli hän peittää suunsa sanaharkan aikana vastustajan kanssa. Sääntöuudistus ulottuu myös mielenilmauksiin: tuomaripäätöstä protestoiva ja luvatta kentältä poistuva pelaaja kokee saman kohtalon. Sama koskee joukkueen taustahenkilöitä, jos he yllyttävät pelaajia poistumaan pelialueelta kesken ottelun.
Uudet säännökset astuvat voimaan jo tulevan kesän MM-lopputurnauksessa Pohjois-Amerikassa. Fifan aloitteesta tehdyt muutokset kumpuavat BBC:n mukaan viimeaikaisista kohutapauksista, joissa pelaajien on epäilty sanovan syrjiviä solvauksia piilottaensa suunsa.
Esimerkiksi helmikuussa nähtiin tapaus, jossa Benfican Gianluca Prestianni suojasi suunsa paidallaan riidellessään Real Madridin Vinicius juniorin kanssa. Uefa tuomitsi Prestiannin lopulta pitkään pelikieltoon homofobisista kommenteista. Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino perusteli tiukennusta suorasanaisesti todeten, että puhuja peittää suunsa vain silloin, kun hänellä on jotakin salattavaa.
Toinen sääntömuutoksen taustalla vaikuttanut ilmiö on kentältä poistuminen protestina, jollainen nähtiin Afrikan mestaruusturnauksen finaalissa. Senegalin pelaajien ulosmarssi johti lopulta siihen, että joukkue tuomittiin hävinneeksi, vaikka se voitti ottelun jatkoajalla. Uudet säännöt pyrkivät estämään vastaavan kaaoksen syntymisen tulevissa arvoturnauksissa.




