
HJK jatkaa Veikkausliiga-joukkueensa hurjaa vahvistamista. Tällä kertaa haaviin tarttui laituri Santeri Hostikka.
HJK ja 23-vuotias Santeri Hostikka ovat tehneet loppukauden ja kauden 2022 kattavan sopimuksen.
HJK:n urheilu- ja kehitysjohtaja Miika Takkula kertoi, että Hostikan hankinnalla haetaan lisää laatua hyökkäykseen.
– Santeri on juoksuvoimainen laitapelaaja, joka pystyy luomaan hyökkäyskolmanneksella laadullisia ylivoimia etenkin laitakaistalla, ja näin ollen hän istuu hyvin HJK:n pelitapaan. Sopimus tuo myös tärkeää jatkuvuutta ensi kauteen.
Hostikka aloitti pelaajauransa PK Keski-Uusimaan junioreissa ja eteni seuran edustusjoukkueeseen, jossa hän pelasi Kakkosta kausina 2014–2015. Kaudeksi 2016 Hostikka siirtyi FC Lahteen, jossa hän teki Veikkausliiga-debyytin huhtikuussa samana vuonna. Vuonna 2019 hän teki sopimuksen Puolan Ekstraklasa-joukkueeseen Pogoń Szczeciniin, jossa hän pelasi 32 ottelua ja teki yhden maalin.
Maaliskuussa 2016 hän teki ensiesiintymisensä Suomen U19-maajoukkueessa ja on siitä lähtien pelannut nuorisomaajoukkueissa yhteensä 11 ottelua.
Myös Hostikka on innoissaan uudesta mahdollisuudestaan.
– Innostuneilla fiiliksillä tulen Helsinkiin ja HJK:hon. Odotan, että pääsen joukkueen mukaan treeneihin ja otteluihin. Olen varma, että pystyn tuomaan joukkueeseen lisää hyökkäysvoimaa ja auttamaan joukkuetta saavuttamaan tavoitteemme tällä kaudella ja tulevaisuudessa.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
Samankaltaisia uutisia
- Entinen Real Madrid-tähti palasi kotiin: "Nyt oli oikea aika"
- Chelsea virittelee todellista jättikaappausta - Vaihtaako Barcan kaksikko maisemaa?
- West Ham lähellä todellista jättihankintaa! - Nimet paperiin sunnuntain aikana?
- Tottenham-pelaajan ura jatkumassa Serie A:ssa - Valioliigaura paketissa?
- Liverpool sai rukkaset superlupaukselta: "Olen siinä iässä, että minun on tärkeää päästä pelaamaan"
- AS Roma vahvistumassa kovalla nimellä - Kasassa täyden katastrofin ainekset
- Lähde: ManU saamassa vihdoin tahtonsa läpi - Serie A:n tähtipelaaja matkalla Old Traffordille!

KIEKKOFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM

UUTISANKKA Raha
Mainos
Mainos
Mainos
Huuhkajat
-
Huuhkajat
/ 1 viikko sittenHuuhkajien karsintalohkossa todella kutkuttava tilanne – Näin Markku Kanerva näkee mahdollisuudet kisapaikkaan
Tilanne Huuhkajien karsintalohkossa mutkistuu entisestään. Markku Kanervan Huuhkajien iso tavoite EM-lopputurnauspaikasta on kuitenkin edelleen...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Huuhkajat
/ 2 viikkoa sittenHuuhkajille arvokas voitto! – Markku Kanervan ryhmän EM-unelma askelta lähempänä!
Huuhkajien EM-karsintaurakka jatkui torstaina tuiki tärkeällä ottelulla Kazakstania vastaan. Kamppailusta odotettiin tasaista vääntöä ja...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin MLS-siirrolle sinetti: Huuhkaja-tähden liito jatkuu Pohjois-Amerikassa
Teemu Pukin seuraava työnantaja on varmistunut. Huuhkaja-kärki siirtyy kahden vuoden mittaisella sopimuksella MLS:sä pelaavan...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille rutiinivoitto – Daniel Håkans latoi hattutempun San Marinon verkkoon
Suomi jatkoi maanantaina EM-karsintojaan, kun vastaan asettui piskuinen San Marino. Jalkapallokääpiö ei pystynyt yllättämään...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille arvokas voitto täpötäydellä Olympiastadionilla: “Käytimme omat paikkamme hyvin”
Suomen EM-karsinnat jatkuivat perjantaina ottelulla Sloveniaa vastaan. Olympiastadionin yleisö sai makeaa mahan täydeltä, sillä...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin seuraava osoite selvillä? – Ura jatkumassa rapakon takana
Huuhkajien hyökkääjä, Teemu Pukki ilmoitti hiljattain jättävänsä Norwich Cityn taakseen. Kotkalaisen seuraava työnantaja on...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Huuhkajat
/ 6 kuukautta sittenHuuhkajille karsintojen avausvoitto: Pohjois-Irlanti kaatui rajun taistelun jälkeen
Suomi avasi pistetilinsä EM-karsintojen toisessa ottelussa, kun Pohjois-Irlanti kaatui vieraskentällä lukemin 0-1. Ottelun ainokaisesta...
Kirjoittaja Leo Runsas
Mainos
Mestarien liiga
-
Mestarien liiga
/ 3 tuntia sittenItalialaistähti palaa San Sirolle Newcastlen paidassa: “Tämä on se joukkue, jota kannatan”
Sandro Tonalin siirtyminen AC Milanista Newcastleen oli yksi kesän puhutuimmista kaupoista. Italialaistähti lukeutui Milanin...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 6 tuntia sittenAC Milan ja Newcastle kohtaavat San Sirolla – Kotijoukkueella todellinen kasvojen pesun paikka
Mestarien liigassa pelataan tiistaina todella kiinnostava kohtaaminen, kun AC Milan saa kotonaan vastaansa Newcastle...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 10 tuntia sittenBarca aloittaa Mestarien liiga-urakkansa yllättäjää vastaan: “Meillä on selkeä tavoite”
FC Barcelona kohtaa tänään Royal Antwerpin Mestarien liigan H-lohkon ottelussa. Selkeästä ennakkosuosikin asemasta huolimatta...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 1 kuukausi sittenMadrid-toppari avautuu taistelustaan Haalandin kanssa: “Olen vahvimmillani, kun kykyjäni epäillään”
Manchester City ja Real Madrid iskivät viime kaudella yhteen Mestarien liigan pudotuspeleissä. Yksi mielenkiintoisimmista...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 2 kuukautta sittenNähdäänkö eurokentillä jättiyllätys? – Suomen suurseuralle kelpaa tasapeli
Mestarien liigan toinen karsintakierros pelataan keskiviikkona päätökseen. Keskiviikkona ratkeaa kahdeksan otteluparia ja yksi on...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 2 kuukautta sittenHJK:lle maaginen voitto!
Veikkausliigassa vasta kolmantena tällä hetkellä oleva Helsingin Jalkapalloklubi teki tiistaina melkoisen tempun. HJK onnistui...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 2 kuukautta sittenHJK:llä edessään jättimäinen testi! – Norjan suurseura vastaan Mestarien liigassa
Mestarien liigan karsintojen toinen kierros käynnistyy tiistaina. Tiistaina ohjelmassa on seitsemän ottelua ja toinen...
Kirjoittaja Leo Runsas
Mainos
Veikkausliiga
-
Mestarien liiga
/ 3 kuukautta sittenLoistava kaavio! – Suomen jalkapallon ykkösseura lähtee tavoittelemaan paikkaa Euroopassa
Veikkausliigan hallitseva mestari Helsingin Jalkapalloklubi on saanut mielenkiintoisen vastustajan Mestarien liigan ensimmäiselle karsintakierroksella. Tällä...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan HJK jatkoi läpimurron tehneen hyökkääjänsä sopimusta – Tehot ovat vain kasvamaan päin
Veikkausliigan HJK ja hyökkääjä Kai Meriluoto ovat tehneet kahden vuoden jatkosopimuksen. 20-vuotiaan Meriluodon aiempi...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenHanna Väänänen tekee Veikkausliiga-historiaa: “Hänen nimittämisensä on ainoa oikea ratkaisu”
Veikkausliigassa pelaavan AC Oulun toimitusjohtajan tehtäviä syksystä asti hoitanut Hanna Väänänen on nimitetty pestiin...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan SJK kiinnitti argentiinalaisen keskikenttäpelaajansa pitkäksi aikaa: “Meillä on kovat odotukset hänen varalleen”
Veikkausliigan SJK:n nuori keskikenttäpelaaja Valentín Gasc on solminut seuran kanssa uuden pelaajasopimuksen, joka korvaa...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan IFK Mariehamn jatkaa tutun hallituksen alla
Veikkausliigassa pelaavan IFK Mariehamnin taustayhtiö IFK Mariehamn Ab:n yhtiökokous on pidetty ja kokous eteni...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Siirtouutiset
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan AC Oulu lainasi nuoren topparin – Ehtinyt kiertää jo Euroopassakin
Veikkausliigassa pelaavat AC Oulu ja KuPS ovat solmineet lainasopimuksen, joka tuo puolustaja Tony Miettisen...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan Lahti kiinnitti nuoren topparilupauksensa – On aito lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti
Veikkausliigan FC Lahti ja toppari Eemil Laamanen ovat solmineet kahden vuoden pelaajasopimuksen. Sopimuksessa on...
Kirjoittaja Leo Runsas
Mainos
Valioliiga
-
Mestarien liiga
/ 3 tuntia sittenItalialaistähti palaa San Sirolle Newcastlen paidassa: “Tämä on se joukkue, jota kannatan”
Sandro Tonalin siirtyminen AC Milanista Newcastleen oli yksi kesän puhutuimmista kaupoista. Italialaistähti lukeutui Milanin...
Kirjoittaja Leo Runsas -
La Liga
/ 3 tuntia sittenEntinen ManU-tähti siirtymässä yllättävään suuntaan? La Liga-seura virittelee kovan luokan kaappausta!
David de Gean ura on tuoreiden lähteiden perusteella jatkumassa mahdollisesti La Ligassa. Real Betisin...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Valioliiga
/ 11 tuntia sittenValioliigalegenda lyttää vanhan seuransa toiminnan siirtomarkkinoilla: “En uskonut sekuntiakaan…”
Entinen Manchester United-puolustaja, Gary Neville lataa suorat sanat vanhan seuransa nykytilanteesta. Neville kertoo olevansa...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Valioliiga
/ 1 päivä sittenMikel Artetan päätökselle kovaa kritiikkiä! – “Miksi häntä täytyy nöyryyttää tällä tavalla?”
TV-persoona, Piers Morgan lyttää Arsenal-manageri, Mikel Artetan päätöksen jättää Aaron Ramsdale penkille sunnuntaisessa ottelussa...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Valioliiga
/ 1 päivä sittenLähde: Liverpoolin tähtipelaaja lähellä rahakasta sopimusta
Trent Alexander-Arnoldin kerrotaan olevan lähellä jatkosopimusta Liverpoolin kanssa. Real Madridin ja FC Barcelonan tutkassa...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Valioliiga
/ 1 päivä sittenChelsea hyytyi maalittomaan tasuriin: “Jälleen kerran kyse oli siitä…”
Chelsean alkukauden vaisut tulokset saivat jatkoa sunnuntaina. Mauricio Pochettinon valmentama tähtisikermä hyytyi maalittomaan tasapeliin...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Valioliiga
/ 1 päivä sittenArsenal joutui tehdä kaikkensa voiton eteen – Artetalle ensimmäistä kertaa täysi pistepotti Goodison Parkilta
Everton ja Arsenal kohtasivat Goodison Parkilla sunnuntaina pelatussa ottelussa. Tykkimiesten valmentaja, Mikel Arteta, jolla...
Kirjoittaja Leo Runsas