
SJK vahvistaa maalivahtiosastoaan ja on tehnyt pelaajasopimuksen Markus Uusitalon kanssa. Sopimus kattaa kauden 2022 ja sisältää vuoden jatko-option.
24-vuotias Markus Uusitalo on FC Hongan kasvatti. Kasvattajaseurastaan Uusitalo siirtyi alun perin vuonna 2015 Vaasan Palloseuraan, mutta peliaikaa Veikkausliigassa ei nuorelle maalivahdille vielä Vaasassa siunaantunut.
Talvella 2016 Uusitalo siirtyi HJK:hon, jossa hän pelasi neljä kautta. Hän voitti Veikkausliigan mestaruuden HJK:n riveissä kaksi kertaa, ja lisäksi hän on päässyt klubipaidassa nostelemaan Suomen Cupin voittopokaalia.
HJK-vuosien jälkeen Uusitalo palasi takaisin FC Honkaan, jossa hän otteli vuoden verran, kunnes siirtyi kaudeksi 2021 lainalle HIFK:hon.
Viimeisin Veikkausliigakausi sujui HIFK:lta hyvin, ja otteluita Uusitalolle kertyi Veikkausliigassa ja Suomen Cupissa yhteensä 18 kappaletta. Nyt Uusitalon on aika kääntää uusi sivu urallaan uudessa ympäristössä, ja kauden mittaista VPS-pestiä lukuun ottamatta pääkaupunkiseudun joukkueissa viihtynyt Uusitalo kehuukin olosuhteita Seinäjoella.
– Tosi mageeta päästä SJK:hon ja hienoa päästä näin hienoihin olosuhteisiin harjoittelemaan ja pelaamaan, Uusitalo iloitsee.
Kohtalaisen nuorelle Uusitalolle SJK on varmasti paikka, jossa oman uran eteenpäin vieminen ja kehittyminen on mahdollista.
– Kyllähän tähtäin tietenkin on ulkomailla, ja että pääsisin mahdollisimman pitkälle omalla urallani. Minulla on omat tavoitteeni joita en ala sen tarkemmin avaamaan, mutta aion tehdä parhaani niiden saavuttamiseksi, maalivahti kertoo.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
Samankaltaisia uutisia
- Chelsea aloittamassa neuvottelut Cityn kanssa - Jättilupaus matkalla Stamford Bridgelle?
- Lähde: ManU saamassa vihdoin tahtonsa läpi - Serie A:n tähtipelaaja matkalla Old Traffordille!
- CBF:n presidentin lupaukset pelkkää sanahelinää? - Ancelotti haluaa jatkaa Madridissa?
- Entinen Liverpool-tähti matkalla La Ligaan - Saadaanko sopimus aikaiseksi?
- Entinen Real Madrid-tähti palasi kotiin: "Nyt oli oikea aika"
- Sevillan laitahyökkääjä matkalla Valioliigaan - Jättääkö Barcan superlupaus Katalonian taakseen?
- Valioliigan superhankinta kertoo yllättävästä päätöksestään: "Se oli minulle avaintekijä"

KIEKKOFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM

UUTISANKKA Raha
Mainos
Mainos
Mainos
Huuhkajat
-
Huuhkajat
/ 2 viikkoa sittenHuuhkajien karsintalohkossa todella kutkuttava tilanne – Näin Markku Kanerva näkee mahdollisuudet kisapaikkaan
Tilanne Huuhkajien karsintalohkossa mutkistuu entisestään. Markku Kanervan Huuhkajien iso tavoite EM-lopputurnauspaikasta on kuitenkin edelleen...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Huuhkajat
/ 2 viikkoa sittenHuuhkajille arvokas voitto! – Markku Kanervan ryhmän EM-unelma askelta lähempänä!
Huuhkajien EM-karsintaurakka jatkui torstaina tuiki tärkeällä ottelulla Kazakstania vastaan. Kamppailusta odotettiin tasaista vääntöä ja...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin MLS-siirrolle sinetti: Huuhkaja-tähden liito jatkuu Pohjois-Amerikassa
Teemu Pukin seuraava työnantaja on varmistunut. Huuhkaja-kärki siirtyy kahden vuoden mittaisella sopimuksella MLS:sä pelaavan...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille rutiinivoitto – Daniel Håkans latoi hattutempun San Marinon verkkoon
Suomi jatkoi maanantaina EM-karsintojaan, kun vastaan asettui piskuinen San Marino. Jalkapallokääpiö ei pystynyt yllättämään...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille arvokas voitto täpötäydellä Olympiastadionilla: “Käytimme omat paikkamme hyvin”
Suomen EM-karsinnat jatkuivat perjantaina ottelulla Sloveniaa vastaan. Olympiastadionin yleisö sai makeaa mahan täydeltä, sillä...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin seuraava osoite selvillä? – Ura jatkumassa rapakon takana
Huuhkajien hyökkääjä, Teemu Pukki ilmoitti hiljattain jättävänsä Norwich Cityn taakseen. Kotkalaisen seuraava työnantaja on...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Huuhkajat
/ 6 kuukautta sittenHuuhkajille karsintojen avausvoitto: Pohjois-Irlanti kaatui rajun taistelun jälkeen
Suomi avasi pistetilinsä EM-karsintojen toisessa ottelussa, kun Pohjois-Irlanti kaatui vieraskentällä lukemin 0-1. Ottelun ainokaisesta...
Kirjoittaja Leo Runsas
Mainos
Mestarien liiga
-
Mestarien liiga
/ 4 tuntia sittenManU-kapteeni lataa suorat sanat joukkueen tilanteesta: “Ongelmia on kaikkialla”
Bruno Fernandes ottaa kantaa Manchester Unitedin alkukauden ongelmiin. Portugalilaiskippari kehottaa koko joukuetta kantamaan yhdessä...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 21 tuntia sittenGalatasaray ja FC Kööpenhamina päätyivät ratkaisemattomaan – Puolalaisvahdille tappouhkauksia
FC Kööpenhaminan maalivahti, Kamil Grabara on joutunut ikävien uutisten ympäröimäksi. Liverpool-taustainen Grabara arvosteli Turkin...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 2 päivää sittenAllianz Arenalla uskomaton näytös! – Bayern ja ManU järjestivät todelliset maalitalkoot
Allianz Arenalla nähtiin peräti seitsemän maalin ilotulitusta, kun Bayern München ja Manchester United järjestivät todelliset...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 2 päivää sittenKatso: Lazion maalivahti onnistui maalinteossa! – Mestarien liigassa hurjaa draamaa
Lazion ja Atletico Madridin välisessä ottelussa nähtiin runsain mitoin draamaa. Diego Simeonen valmentama Atletico...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 2 päivää sittenCarlo Ancelotti lataa: Tämä joukkue on Mestarien liigan suurin ennakkosuosikki
Real Madridin manageri, Carlo Ancelotti pitää Manchester Cityä Mestarien liigan suurimpana voittajasuosikkina. City pudotti...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 2 päivää sittenNewcastlen kippari ylistää joukkueen suoritusta: “Pelasimme ilman pelkoa”
AC Milan sai Newcastlen vieraakseen Mestarien liigan ensimmäisellä kierroksella. Englantilaisjoukkue joutui ottelussa todelliseen mankeliin,...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 3 päivää sittenNewcastle nappasi tärkeän pisteen San Siron hornankattilasta: “Ilmapiiri oli todella vihamielinen”
Newcastle United joutui hurjaan pyöritykseen AC Milanin vieraana. Eddie Howen suojatit selvisivät kuitenkin kuivin...
Kirjoittaja Leo Runsas
Mainos
Veikkausliiga
-
Mestarien liiga
/ 3 kuukautta sittenLoistava kaavio! – Suomen jalkapallon ykkösseura lähtee tavoittelemaan paikkaa Euroopassa
Veikkausliigan hallitseva mestari Helsingin Jalkapalloklubi on saanut mielenkiintoisen vastustajan Mestarien liigan ensimmäiselle karsintakierroksella. Tällä...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan HJK jatkoi läpimurron tehneen hyökkääjänsä sopimusta – Tehot ovat vain kasvamaan päin
Veikkausliigan HJK ja hyökkääjä Kai Meriluoto ovat tehneet kahden vuoden jatkosopimuksen. 20-vuotiaan Meriluodon aiempi...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenHanna Väänänen tekee Veikkausliiga-historiaa: “Hänen nimittämisensä on ainoa oikea ratkaisu”
Veikkausliigassa pelaavan AC Oulun toimitusjohtajan tehtäviä syksystä asti hoitanut Hanna Väänänen on nimitetty pestiin...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan SJK kiinnitti argentiinalaisen keskikenttäpelaajansa pitkäksi aikaa: “Meillä on kovat odotukset hänen varalleen”
Veikkausliigan SJK:n nuori keskikenttäpelaaja Valentín Gasc on solminut seuran kanssa uuden pelaajasopimuksen, joka korvaa...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan IFK Mariehamn jatkaa tutun hallituksen alla
Veikkausliigassa pelaavan IFK Mariehamnin taustayhtiö IFK Mariehamn Ab:n yhtiökokous on pidetty ja kokous eteni...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Siirtouutiset
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan AC Oulu lainasi nuoren topparin – Ehtinyt kiertää jo Euroopassakin
Veikkausliigassa pelaavat AC Oulu ja KuPS ovat solmineet lainasopimuksen, joka tuo puolustaja Tony Miettisen...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan Lahti kiinnitti nuoren topparilupauksensa – On aito lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti
Veikkausliigan FC Lahti ja toppari Eemil Laamanen ovat solmineet kahden vuoden pelaajasopimuksen. Sopimuksessa on...
Kirjoittaja Leo Runsas
Mainos
Valioliiga
-
Serie A
/ 47 minuuttia sittenEntisen Barca-lupauksen unelmasiirto Valioliigaan jäi toteutumatta: “Polveni käy sotaa minua vastaan”
Udinesen hyökkääjä, Gerard Deulofeu oli alkuvuodesta vahvasti linkitettynä Tottenham Hotspuriin. Miehen leikkaushoitoa vaatinut polvivamma...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 4 tuntia sittenManU-kapteeni lataa suorat sanat joukkueen tilanteesta: “Ongelmia on kaikkialla”
Bruno Fernandes ottaa kantaa Manchester Unitedin alkukauden ongelmiin. Portugalilaiskippari kehottaa koko joukuetta kantamaan yhdessä...
Kirjoittaja Leo Runsas -
La Liga
/ 1 päivä sittenLähde: Liverpool suunnittelee valtavaa kaappausta – Keskiössä PSG:n supertähti
Liverpoolin kerrotaan olevan kiinnostunut Real Madridin tähtipelaaja Rodrygosta. Siirto voisi mahdollisesti nähdä päivänvalon ensi...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenSpursille kova vastoinkäyminen! – Kokenut sotaratsu todennäköisesti loppukauden sivussa
Tottenham Hotspur on saanut surkeita uutisia joukkueen terveystilannetta koskien. Kroatialaisjyrä, Ivan Perisic joutuu todennäköisesti...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenEntiseltä ManU-valmentajalta suoraa puhetta: “Jotkut heistä eivät olleet niin hyviä kuin he kuvittelivat olevansa”
Manchester Unitedin entinen päävalmentaja, Ole Gunnar Solskjær kritisoi joidenkin vanhan seuransa pelaajien asennetta. Norjalainen...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Bundesliiga
/ 3 päivää sittenRatkaisevan eron tekijä? – ManU kohtaa keskiviikkona missaamansa maaliruiskun
Harry Kanen matkaaminen Tottenham Hotspurista Saksan liigan jättiläiseen Bayern Müncheniin oli yksi kesän suurimmista...
Kirjoittaja Leo Runsas -
Mestarien liiga
/ 3 päivää sittenItalialaistähti palaa San Sirolle Newcastlen paidassa: “Tämä on se joukkue, jota kannatan”
Sandro Tonalin siirtyminen AC Milanista Newcastleen oli yksi kesän puhutuimmista kaupoista. Italialaistähti lukeutui Milanin...
Kirjoittaja Leo Runsas