Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Urheilu-uutiset - Penkkiurheilu.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit mainos

Serie A

Ranskalaistähti palaa Italiaan! – “Hurja sopimus”

Manchester Unitedin Paul Pogba
AOP

Manchester Unitedia viime vuodet edustanut ranskalaistähti Paul Pogba palaa sinne, missä on suurimmat saavutukset kokenut uransa aikana. Ranskalainen siirtyy takaisin Italian pääsarjaan Juventuksen riveihin, josta keskikentän supertähti aikoinaan lähti Manchesteriin ison kohun saattelemana.

Paul Pogba on eri lähteiden mukaan tehnyt neljän vuoden mittaisen sopimuksen Serie A:n huippuseura Juventuksen kanssa. Palkan arvioidaan olevan noin kahdeksan miljoonaa euroa vuodessa. Pogba pelasi edellisen kerran Juventuksen riveissä kausilla 2012-2016 ennen hurjaa sadan miljoonan euron siirtoaan Manchester Unitedin riveihin.

Pogba voitti kuusi eri pystiä ensimmäisellä pätkällään vanhan rouvan paidassa. Juventus voitti tuona aikana neljä Serie A:n mestaruutta ja kaksi kertaa Italian Cupin. Vuonna 2015 Pogba oli johdattamassa joukkuetta Mestarien liigan loppuotteluun, jossa Espanjan maajoukkuetta nykyisin valmentavan Luis Enriquen FC Barcelona oli kuitenkin vahvempi.

Pogba pelasi kaikenkaikkiaan 226 ottelua punaisten paholaisten paidassa kuuden vuoden aikana, mutta nyt tiet eroavat. Ranskalainen poistuu joukkueen riveistä kesäkuun jälkeen, kun nykyinen sopimus tulee maaliin.

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

PENKKIURHEILU.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Lisää aiheesta Serie A