Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Urheilu-uutiset - Penkkiurheilu.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit mainos

Valioliiga

Crystal Palace lähtee jälleen kiusaamaan isompiaan – Patrick Vieira: “Uskon meidän pystyvän haastaman muut joukkueet paremmin kuin viime kaudella”

Patrick Vieira
AOP

Crystal Palacen päävalmentaja Patrick Vieira kertoo, ettei hänen joukkueensa ole vielä lopullisessa muodossaan huomenna alkavan kauden kynnyksellä. Vieira kommentoi myös entisen seuransa Arsenalin menestysmahdollisuuksia alkavalla sesongilla.

Valioliigassa nähdään perjantaina Lontoon derby, kun Crystal Palace ja Arsenal ottavat mittaa toisistaan Selhurst Parkilla. Kotijoukkueen päävalmentaja Patrick Vieira kertoo etsivänsä riveihin vielä uusia vahvistuksia, vaikka Palaceen on saapunut kesän aikana neljä uutta pelaajaa.

– Managerina sitä haluaa aina enemmän. Olen ollut todella tyytyväinen tähän mennessä tekemiimme hankintoihin, mutta emme ole kuitenkaan vielä valmiita. Meillä on vielä muutama viikko aikaa vahvistaa rivejämme.

– Mielestäni pelasimme hyvin viime kaudella, joten minulle on tärkeää yrittää säilyttää vakaus ja kehittää joukkuetta entisestään. Haluan joukkueen sisällä olevan riittävästi kilpailua ja, että pelaajat tekevät avauskokoonpanon valitsemisen minulle vaikeaksi. Materiaalimme ei ole liigan kärkipäätä, mutta uskon meidän pystyvän haastamaan muut joukkueet paremmin kuin viime kaudella.

Vieira kommentoi myös Palacen perjantaisen vastustajan Arsenalin mahdollisuuksia alkavalla kaudella. Ranskalainen kuului Tykkimiesten luottopelaajiin vuosina 1996-2005.

– He ovat paremmassa tilanteessa, kuin vuosi sitten. He näyttävät paljon vahvemmilta uusien vahvistuksien myötä ja uskon heidän pystyvän kamppailemaan kärkisijoituksista. Uskon kuitenkin, että pystymme haastamaan heidät perjantaina.

Lähde: London Evening Standard

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

PENKKIURHEILU.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Lisää aiheesta Valioliiga