
Juventus aloitti Serie A-kautensa vakuuttavalla 3-0 voitolla Sassuolosta. Bianconerin maalintekijöinä kunnostautuivat uusi hankinta Angel Di Maria sekä kahdesti osunut Dusan Vlahovic. Joukkueen päävalmentaja Massimiliano Allegri oli tyytyväinen omiensa esitykseen, mutta löysi ottelusta myös parantamisen varaa.
Italian Serie A pyörähti käyntiin viime viikonloppuna. Juventus aloitti oman urakkansa maanantaina kohtaamalla kotonaan Sassuolon. Joukkueiden välinen tasoero kävi ottelussa erittäin selväsi, isäntien ottaessa selkeän 3-0 voiton. Vanhan Rouvan maaleista vastasivat Angel Di Maria, sekä kaksi kaappia iskenyt Dusan Vlahovic.
Juven päävalmentaja Massimiliano Allegri kertoi mietteensä joukkueen kauden avausottelusta.
– Tämä oli hieno ottelu ja pelissämme oli paljon hyviä elementtejä. Ensimmäisellä jaksolla menetimme kaksi hyvää tilannetta, jonka jälkeen menetimme hieman itseluottamusta. Sassuololla oli pari vaarallista paikkaa. Pystyimme kuitenkin onneksi ottamaan ottelun hallintaamme ja pelaamaan omaa peliämme.
– Aloitimme toisen jakson hyvin ja teimme muutaman vaihdon, joiden avulla peli rauhoittui hieman. Olisimme voineet hyödyntää saamamme vastahyökkäykset paremmin, mutta kaiken kaikkiaan pelasimme hyvin. Meidän täytyy jatkaa työntekoa ja harjoittelua. Kannattajamme ansaitsevat nähdä jatkossakin meidän pelaavan näyttävää jalkapalloa.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM
