Milanon jättiseurat AC Milan ja Internazionale ovat sopineet yhteisestä stadionhankkeesta. Joukkueiden nykyinen kotiareena San Siro tulee jäämään historiaan, koska sen kunnostamista ei nähdä järkevänä vaihtoehtona.
Lähes 100 vuoden ajan AC Milanin ja Internazionalen kotina toiminut San Siro, (tai Giuseppe Meazza) on yksi maailman ikonisimmista jalkapallostadioneista. Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä stadionin rakenteisiin ja se kunnostamista ollaan pohdittu pidemmän aikaa.
AC Milanin hallituksen puheenjohtaja, Paolo Scaroni, kertoo, että kunnostushaaveet on nyt päätetty unohtaa. Italialaisen mukaan AC Milan ja Inter suunnittelevat kokonaan uuden stadionin rakentamista.
– Emme tule ikinä saamaan San Siroa 80 000 -paikkaiseksi. 75 000 on ehdoton maksimi. Uusi stadion tulee vetämään noin 70 000 ihmistä, joten olemme aikeissa pienentää kapasiteettia saadaksemme katsomot täyteen ja hyödyntääksemme tilaa mahdollisimman hyvin.
– Emme voi kunnostaa San Siroa, sillä molemmat joukkueet pelaavat siellä ja ovat mukana Mestarien liigassa. Se tarkoittaa, että joutuisimme siirtämään liian paljon pelejä muualle, joka olisi hyvin monimutkaista.
– Stadion vaatisi runsaita korjaustoimenpiteitä, joten kunnostaminen olisi myös tässä mielessä hankalaa.
Lähde: Football Italia