Manchester Cityn keskikenttäpelaaja, Kalvin Phillips, asettaa itselleen selkeät tavoitteet ensi kaudeksi. Siirtohuhuissa ollut Englannin maajoukkuemies haluaa vakiinnuttaa paikkansa Pep Guardiolan ryhmässä.
Vakavista loukkaantumisista kärsinyt, Kalvin Phillips, on jäänyt marginaaliseen rooliin Etihadilla. Englantilaisen siirtymisen Manchester Cityyn uskottiin olevan seuraava askel hänen urallaan, mutta toisin on käynyt.
Leeds Unitedissa vakuuttavia otteita esittäneen Phillipsin minuutit Pep Guardiolan alaisuudessa ovat jääneet todella vähiin. Tämä on selittynyt osittain vammoilla, mutta myös keskikentällä operoivien Rodrin ja Ilkay Gundoganin uskomattomalla vireellä.
Phillips myöntää uuteen pelisysteemiin totuttelun vaatineen aikansa ja avaa tavoitteitaan ensi kaudelle.
– Tulin tänne voittaakseni pokaaleita ja pelaamaan jalkapalloa. En ole saanut niin paljon vastuuta kuin olisin halunnut.
– Aion tehdä rajusti töitä tulevan harjoituskauden aikana päästäkseni huippukuntoon. Haluan olla tärkeä osa joukkuetta ja vakiinnuttaa paikkani avauskokoonpanossa.
– Sopeutumisessani on kestänyt normaalia pidempään loukkaantumisistani johtuen. Olen kuitenkin oppinut valtavasti jokaisena päivänä. Odotan innolla tulevaa ja tavoitteenani on viettää hyvät viisi vuotta täällä.
Phillipsin tilanne saattaa muuttua kertaheitolla, jos tällä kaudella Cityä kipparoinut Gundogan päättää lähteä kesän aikana. Saksalaista ollaan linkitetty muun muassa FC Barcelonan riveihin.
Lähde: Daily Mail