Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Urheilu-uutiset - Penkkiurheilu.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit mainos

Siirtouutiset

Liverpool ja ManU saavat edelleen jännittää – Tähtipelaajan siirtyminen Valioliigaan askelta lähempänä? – “Uskon, että se sopisi minulle”

Sofyan Amrabat
AOP

Sofyan Amrabatin pelit Fiorentinassa saattavat olla tulossa päätökseensä. Marokkolaisjyrä pelasi itsensä ihmisten tietoisuuteen Qatarin MM-kisoissa, jonka jälkeen hänen jatkostaan on esitetty erilaisia arvioita.

Fiorentinan keskikenttäpelaaja, Sofyan Amrabat on todennäköisesti yksi tulevan kesän tavoitelluimmista siirtokohteista. Miehen ympärillä on riittänyt puhetta jo pidemmän aikaa ja siirtoa FC Barcelonaan viime tammikuussa pidettiin lähes varmana.

Fiorentina painoi kuitenkin lopulta jarrua, joten Marokon maajoukkuemies päätyi jatkamaan uraansa Italiassa.

Tämä ei ole kuitenkaan rauhoittanut siirtohuhuja Amrabatin ympärillä ja miehen uskotaan olevan nostamassa kytkintä kesän aikana.

Tällä kertaa Amrabatia on yhdistetty vahvasti muun muassa Liverpooliin ja Manchester Unitediin, joten tulevat viikot näyttävät, missä pelaajan ura jatkuu. Mies kommentoi itsestään liikkuvia huhuja seuraavasti:

– Valioliiga on yksi maailman parhaista sarjoista ja olisi upeaa pelata siellä jonain päivänä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten haluaisi pelata missään muualla, sillä myös Espanjan ja Italian liigat ovat erittäin korkeatasoisia.

– Jalkapallo on muuttunut paljon, jonka takia pelaajilta vaaditaan enemmän. Valioliigassa intensiteetti on erittäin korkealla, joten uskon, että se sopisi minulle.

Lähde: 90min

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

PENKKIURHEILU.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Lisää aiheesta Siirtouutiset