
Wolves-kapteeni Rúben Neves on lähteiden mukaan uusin jalkapallotähti, joka siirtyy Saudi-Arabiaan.
Sunnuntaina saatiin jälleen yksi vahvistus uudesta siirrosta Saudi-Arabian liigaan. Wolverhampton on nimittäin lähteiden mukaan hyväksynyt noin 55 miljoonan euron tarjouksen kapteenistaan Rúben Nevesistä saudiarabialaisseura Al Hilalilta.
Vasta 26-vuotiaalla Nevesillä oli vuosi sopimustaan Wolvesin kanssa jäljellä. Mies oli huhujen mukaan silmäillyt siirtoa Barcelonaan, mutta kun kunnon tarjousta ei katalonialaisseurasta kuulunut, päätti Neves, että siirto Saudi-Arabiaan on seuraavaksi parhain vaihtoehto.
Henkilökohtaisia ehtoja ei ole vielä sovittu tai nimiä paperiin laitettu, mutta prosessin uskotaan etenevän ripeästi nyt kun siirtosummasta ollaan päästy yhteisymmärrykseen. Neves itse on lähteiden mukaan halukas viimeistelemään sopimuksen nopeasti.
Portugalin maajoukkueessakin esiintynyt Neves on ollut avainpelaaja Wolvesin rosterissa viime vuosina. Mies siirtyi seuraan Portosta vuonna 2017 ja auttoi joukkueen muun muassa heti seuraavana vuonna Mestaruussarjan voittoon.
Wolvesille 55 miljoonan euron siirtosumma on kuitenkin iso raha ja se antaa manageri Julen Lopeteguille mahdollisuuksia joukkueensa rakentamiseen.
Portugalilaisen päätös siirtyä, melko varhaisessa vaiheessa uraansa, Saudi-Arabiaan on ihmetyttänyt monia futisfaneja ympäri maailman. Vaikka mies pääseekin supertähtien kuten Cristiano Ronaldon sekä Karim Benzeman seuraksi, ei Saudi-Arabian pääsarja tasoltaan vastaa Euroopan viittä pääsarjaa, joissa Nevesillä olisi varmasti ollut vielä ottajia.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
Samankaltaisia uutisia
- Lähde: ManU lyönyt pöytään 43 miljoonan punnan tarjouksen Wolves-tähdestä
- Bayern Münchenille jälleen rukkaset - Tähtivahti siirtyy Saudi-Arabiaan!
- Lähde: La Ligan jättilupaus matkalla Saudi-Arabiaan!
- ManU kaatoi Wolvesin: VAR-tuomio kuumensi tunteet - "En ollut huolissani"
- Hurja väite: Mbappe allekirjoittamassa sittenkin jatkosopimuksen? - Toinen supertähti lähdössä tieltä
- Lähde: PSG:n megatähden tulevaisuus selvillä - Matka jatkumassa jättimäisellä sopimuksella
- Al-Ahli kasaamassa todellista tähtisikermää - Shokkisiirto vireillä?

KIEKKOFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM

UUTISANKKA Raha
Mainos
Mainos
Mainos
Huuhkajat
-
Huuhkajat
/ 1 viikko sittenHuuhkajien karsintalohkossa todella kutkuttava tilanne – Näin Markku Kanerva näkee mahdollisuudet kisapaikkaan
Tilanne Huuhkajien karsintalohkossa mutkistuu entisestään. Markku Kanervan Huuhkajien iso tavoite EM-lopputurnauspaikasta on kuitenkin edelleen...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Huuhkajat
/ 2 viikkoa sittenHuuhkajille arvokas voitto! – Markku Kanervan ryhmän EM-unelma askelta lähempänä!
Huuhkajien EM-karsintaurakka jatkui torstaina tuiki tärkeällä ottelulla Kazakstania vastaan. Kamppailusta odotettiin tasaista vääntöä ja...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin MLS-siirrolle sinetti: Huuhkaja-tähden liito jatkuu Pohjois-Amerikassa
Teemu Pukin seuraava työnantaja on varmistunut. Huuhkaja-kärki siirtyy kahden vuoden mittaisella sopimuksella MLS:sä pelaavan...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille rutiinivoitto – Daniel Håkans latoi hattutempun San Marinon verkkoon
Suomi jatkoi maanantaina EM-karsintojaan, kun vastaan asettui piskuinen San Marino. Jalkapallokääpiö ei pystynyt yllättämään...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille arvokas voitto täpötäydellä Olympiastadionilla: “Käytimme omat paikkamme hyvin”
Suomen EM-karsinnat jatkuivat perjantaina ottelulla Sloveniaa vastaan. Olympiastadionin yleisö sai makeaa mahan täydeltä, sillä...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin seuraava osoite selvillä? – Ura jatkumassa rapakon takana
Huuhkajien hyökkääjä, Teemu Pukki ilmoitti hiljattain jättävänsä Norwich Cityn taakseen. Kotkalaisen seuraava työnantaja on...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Huuhkajat
/ 6 kuukautta sittenHuuhkajille karsintojen avausvoitto: Pohjois-Irlanti kaatui rajun taistelun jälkeen
Suomi avasi pistetilinsä EM-karsintojen toisessa ottelussa, kun Pohjois-Irlanti kaatui vieraskentällä lukemin 0-1. Ottelun ainokaisesta...
Kirjoittaja Enni Ahlfors
Mainos
Mestarien liiga
-
Mestarien liiga
/ 12 tuntia sittenAllianz Arenalla uskomaton näytös! – Bayern ja ManU järjestivät todelliset maalitalkoot
Allianz Arenalla nähtiin peräti seitsemän maalin ilotulitusta, kun Bayern München ja Manchester United järjestivät todelliset...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Mestarien liiga
/ 21 tuntia sittenKatso: Lazion maalivahti onnistui maalinteossa! – Mestarien liigassa hurjaa draamaa
Lazion ja Atletico Madridin välisessä ottelussa nähtiin runsain mitoin draamaa. Diego Simeonen valmentama Atletico...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Mestarien liiga
/ 22 tuntia sittenCarlo Ancelotti lataa: Tämä joukkue on Mestarien liigan suurin ennakkosuosikki
Real Madridin manageri, Carlo Ancelotti pitää Manchester Cityä Mestarien liigan suurimpana voittajasuosikkina. City pudotti...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Mestarien liiga
/ 23 tuntia sittenNewcastlen kippari ylistää joukkueen suoritusta: “Pelasimme ilman pelkoa”
AC Milan sai Newcastlen vieraakseen Mestarien liigan ensimmäisellä kierroksella. Englantilaisjoukkue joutui ottelussa todelliseen mankeliin,...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Mestarien liiga
/ 1 päivä sittenNewcastle nappasi tärkeän pisteen San Siron hornankattilasta: “Ilmapiiri oli todella vihamielinen”
Newcastle United joutui hurjaan pyöritykseen AC Milanin vieraana. Eddie Howen suojatit selvisivät kuitenkin kuivin...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Mestarien liiga
/ 1 päivä sittenManchester City aloitti UCL-taipaleensa voitokkaasti – Portugalilaistähti loukkaantui
Manchester City aloitti Mestarien liigaurakkansa Etihadilla Belgradin Punaista Tähteä vastaan. Pep Guardiolan miehistö oli...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Bundesliiga
/ 2 päivää sittenRatkaisevan eron tekijä? – ManU kohtaa keskiviikkona missaamansa maaliruiskun
Harry Kanen matkaaminen Tottenham Hotspurista Saksan liigan jättiläiseen Bayern Müncheniin oli yksi kesän suurimmista...
Kirjoittaja Enni Ahlfors
Mainos
Veikkausliiga
-
Mestarien liiga
/ 3 kuukautta sittenLoistava kaavio! – Suomen jalkapallon ykkösseura lähtee tavoittelemaan paikkaa Euroopassa
Veikkausliigan hallitseva mestari Helsingin Jalkapalloklubi on saanut mielenkiintoisen vastustajan Mestarien liigan ensimmäiselle karsintakierroksella. Tällä...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan HJK jatkoi läpimurron tehneen hyökkääjänsä sopimusta – Tehot ovat vain kasvamaan päin
Veikkausliigan HJK ja hyökkääjä Kai Meriluoto ovat tehneet kahden vuoden jatkosopimuksen. 20-vuotiaan Meriluodon aiempi...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenHanna Väänänen tekee Veikkausliiga-historiaa: “Hänen nimittämisensä on ainoa oikea ratkaisu”
Veikkausliigassa pelaavan AC Oulun toimitusjohtajan tehtäviä syksystä asti hoitanut Hanna Väänänen on nimitetty pestiin...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan SJK kiinnitti argentiinalaisen keskikenttäpelaajansa pitkäksi aikaa: “Meillä on kovat odotukset hänen varalleen”
Veikkausliigan SJK:n nuori keskikenttäpelaaja Valentín Gasc on solminut seuran kanssa uuden pelaajasopimuksen, joka korvaa...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan IFK Mariehamn jatkaa tutun hallituksen alla
Veikkausliigassa pelaavan IFK Mariehamnin taustayhtiö IFK Mariehamn Ab:n yhtiökokous on pidetty ja kokous eteni...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Siirtouutiset
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan AC Oulu lainasi nuoren topparin – Ehtinyt kiertää jo Euroopassakin
Veikkausliigassa pelaavat AC Oulu ja KuPS ovat solmineet lainasopimuksen, joka tuo puolustaja Tony Miettisen...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan Lahti kiinnitti nuoren topparilupauksensa – On aito lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti
Veikkausliigan FC Lahti ja toppari Eemil Laamanen ovat solmineet kahden vuoden pelaajasopimuksen. Sopimuksessa on...
Kirjoittaja Enni Ahlfors
Mainos
Valioliiga
-
Valioliiga
/ 20 tuntia sittenSpursille kova vastoinkäyminen! – Kokenut sotaratsu todennäköisesti loppukauden sivussa
Tottenham Hotspur on saanut surkeita uutisia joukkueen terveystilannetta koskien. Kroatialaisjyrä, Ivan Perisic joutuu todennäköisesti...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Valioliiga
/ 20 tuntia sittenEntiseltä ManU-valmentajalta suoraa puhetta: “Jotkut heistä eivät olleet niin hyviä kuin he kuvittelivat olevansa”
Manchester Unitedin entinen päävalmentaja, Ole Gunnar Solskjær kritisoi joidenkin vanhan seuransa pelaajien asennetta. Norjalainen...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Bundesliiga
/ 2 päivää sittenRatkaisevan eron tekijä? – ManU kohtaa keskiviikkona missaamansa maaliruiskun
Harry Kanen matkaaminen Tottenham Hotspurista Saksan liigan jättiläiseen Bayern Müncheniin oli yksi kesän suurimmista...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Mestarien liiga
/ 2 päivää sittenItalialaistähti palaa San Sirolle Newcastlen paidassa: “Tämä on se joukkue, jota kannatan”
Sandro Tonalin siirtyminen AC Milanista Newcastleen oli yksi kesän puhutuimmista kaupoista. Italialaistähti lukeutui Milanin...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
La Liga
/ 2 päivää sittenEntinen ManU-tähti siirtymässä yllättävään suuntaan? La Liga-seura virittelee kovan luokan kaappausta!
David de Gean ura on tuoreiden lähteiden perusteella jatkumassa mahdollisesti La Ligassa. Real Betisin...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenValioliigalegenda lyttää vanhan seuransa toiminnan siirtomarkkinoilla: “En uskonut sekuntiakaan…”
Entinen Manchester United-puolustaja, Gary Neville lataa suorat sanat vanhan seuransa nykytilanteesta. Neville kertoo olevansa...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Valioliiga
/ 3 päivää sittenMikel Artetan päätökselle kovaa kritiikkiä! – “Miksi häntä täytyy nöyryyttää tällä tavalla?”
TV-persoona, Piers Morgan lyttää Arsenal-manageri, Mikel Artetan päätöksen jättää Aaron Ramsdale penkille sunnuntaisessa ottelussa...
Kirjoittaja Enni Ahlfors