Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Urheilu-uutiset - Penkkiurheilu.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit mainos

Serie A

Inter Milan sai haluamansa – Serie A:n komeetta löi nimensä sopimukseen!

Davide Frattesi Italian paidassa.
AOP

Sassuolossa vakuuttavia otteita päättyneellä kaudella esittänyt Davide Frattesi lukeutuu sukupolvensa lahjaikkaimpiin italialaispelaajiin. Miehen ympärillä on riittänyt viime aikoina runsaasti siirtohuhuja. Lopulta Inter Milan päätyi tekemään kauden mittaisen lainadiilin pelaajan kanssa.

Inter Milan sai sittenkin haluamansa, kun Davide Frattesin pitkään kaavailtu sopimus saatiin valmiiksi.

Sassuolon paidassa viime kaudella loistanut italialainen siirtyy Giuseppe Meazzalle vuoden mittaisella lainasopimuksella, jonka mahdollisesta osto-optiosta ei olla toistaiseksi hiiskuttu julkisuuteen.

Frattesi murtautui viime vuonna myös Italian maajoukkueeseen ja hänestä odotetaan yhtä Azzurrin tulevaisuuden suurimmista vastuunkantajista. Pelaajalla riitti kysyntää siirtomarkkinoilla ja hän kertoo, miksi päätyi valitsemaan juuri Interin.

– Sitä voi vain katsoa ympärilleen ymmärtääkseen tämän seuran tärkeyden. Kun pelasin Interiä vastaan noin puolitoista vuotta sitten, olin todella vaikuttunut stadionin tunnelmasta ja kannattajista.

– Nämä asiat merkitsevät minulle paljon, joten kun siirtoon tarjoutui mahdollisuus, minun ei tarvinnut miettiä kahdesti.

– Toivon, että voimme yhdessä taistella pokaaleista. Tulen osoittamaan sitoutuneisuutta ja ammattimaisuutta seuraa kohtaan. Toivottavasti onnistun myös tekemään maaleja.

Frattesi on erittäin hyökkäysvoimainen keskikenttäpelaaja, joka tekee väsymättömästi töitä myös alaspäin. Vastuuta on todennäköisesti luvassa myös uudessa seurassa, sillä Marcelo Brozovic suuntasi muualle ja Nicolo Barellan tulevaisuus on edelleen kysymysmerkki.

 

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

PENKKIURHEILU.COM

Loading RSS Feed

Lisää aiheesta Serie A