
Gabriel Jesusin vaikeudet eivät tunnu ottavan loppuakseen. Pitkän pätkän viime kaudella loukkaantumisen takia sivussa ollut Jesus joutuu jälleen lasaretin puolelle. Miehen polvi leikattiin torstaina, jonka myötä hän joutuu todennäköisesti missaamaan kauden aloituksen.
Arsenaliin viime kaudella saapunut Gabriel Jesus oli yksi valioliigakauden ensimmäisten kuukausien parhaista pelaajista. Brasilialainen iski tehoja liukuhihnalta muodostaen vaarallisen hyökkäysduon yhdessä maanmiehensä, Gabriel Martinellin kanssa.
Jesus valittiin odotetusti Brasilian MM-kisamiehistöön, mutta hänen pelinsä päättyivät ennen aikojaan Qatarissa tapahtuneen loukkaantumisen takia. Miehen vamma vaati leikkaushoitoa ja hän kuntoutti itseään koko talvitauon ajan. Tästä huolimatta hyökkääjä missasi loppukaudella 15 valioliigaottelua.
Jesus palasi viimeisillä kierroksilla Gunnersin vahvuuteen ja on ollut normaalisti mukana myös kesän preseasonilla. Vaikeudet saivat kuitenkin jatkoa, sillä aiemmin vaivannut polvi kipeytyi uudelleen ja Mikel Arteta vahvistaa 90minille, että Jesus joutuu jälleen sivuun joukkueen vahvuudesta.
– Valitettavasti Jesus joutui käymään tänäaamuna pienessä toimenpiteessä. Hänen polvensa on aiheuttanut ongelmia, joten asialle oli tehtävä jotakin. Uskoakseni hän on sivussa muutaman viikon ajan.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
Samankaltaisia uutisia
- ManU:n loukkaantumisongelmille jatkoa - Avauksen vakionimi sivuun ennen sunnuntain huippukamppailua
- Real Madridille jättimäinen takaisku! - Tähtihyökkääjän vamma osoittautunut pelättyä pahemmaksi
- Barcelonalle kova takaisku! - Jo toinen avainpelaaja sairastuvan puolelle
- Goodison Parkilla riittää mietittävää - Kaksi runkopelaajaa jätti seuran siirtoikkunan viime hetkillä
- Lähde: Arsenalin hyökkääjä siirtymässä Ranskan pääsarjaan
- Lähde: ManU kaavailee tarjousta Chelsea-hylkiöstä
- Tottenhamille arvokkaat pisteet - Kesähankinta jälleen voiton takuumiehenä!

KIEKKOFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM

UUTISANKKA Raha
Mainos
Mainos
Mainos
Huuhkajat
-
Huuhkajat
/ 2 viikkoa sittenHuuhkajien karsintalohkossa todella kutkuttava tilanne – Näin Markku Kanerva näkee mahdollisuudet kisapaikkaan
Tilanne Huuhkajien karsintalohkossa mutkistuu entisestään. Markku Kanervan Huuhkajien iso tavoite EM-lopputurnauspaikasta on kuitenkin edelleen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 2 viikkoa sittenHuuhkajille arvokas voitto! – Markku Kanervan ryhmän EM-unelma askelta lähempänä!
Huuhkajien EM-karsintaurakka jatkui torstaina tuiki tärkeällä ottelulla Kazakstania vastaan. Kamppailusta odotettiin tasaista vääntöä ja...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin MLS-siirrolle sinetti: Huuhkaja-tähden liito jatkuu Pohjois-Amerikassa
Teemu Pukin seuraava työnantaja on varmistunut. Huuhkaja-kärki siirtyy kahden vuoden mittaisella sopimuksella MLS:sä pelaavan...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille rutiinivoitto – Daniel Håkans latoi hattutempun San Marinon verkkoon
Suomi jatkoi maanantaina EM-karsintojaan, kun vastaan asettui piskuinen San Marino. Jalkapallokääpiö ei pystynyt yllättämään...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille arvokas voitto täpötäydellä Olympiastadionilla: “Käytimme omat paikkamme hyvin”
Suomen EM-karsinnat jatkuivat perjantaina ottelulla Sloveniaa vastaan. Olympiastadionin yleisö sai makeaa mahan täydeltä, sillä...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin seuraava osoite selvillä? – Ura jatkumassa rapakon takana
Huuhkajien hyökkääjä, Teemu Pukki ilmoitti hiljattain jättävänsä Norwich Cityn taakseen. Kotkalaisen seuraava työnantaja on...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 6 kuukautta sittenHuuhkajille karsintojen avausvoitto: Pohjois-Irlanti kaatui rajun taistelun jälkeen
Suomi avasi pistetilinsä EM-karsintojen toisessa ottelussa, kun Pohjois-Irlanti kaatui vieraskentällä lukemin 0-1. Ottelun ainokaisesta...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Mestarien liiga
-
Mestarien liiga
/ 18 tuntia sittenAllianz Arenalla uskomaton näytös! – Bayern ja ManU järjestivät todelliset maalitalkoot
Allianz Arenalla nähtiin peräti seitsemän maalin ilotulitusta, kun Bayern München ja Manchester United järjestivät todelliset...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 1 päivä sittenKatso: Lazion maalivahti onnistui maalinteossa! – Mestarien liigassa hurjaa draamaa
Lazion ja Atletico Madridin välisessä ottelussa nähtiin runsain mitoin draamaa. Diego Simeonen valmentama Atletico...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 1 päivä sittenCarlo Ancelotti lataa: Tämä joukkue on Mestarien liigan suurin ennakkosuosikki
Real Madridin manageri, Carlo Ancelotti pitää Manchester Cityä Mestarien liigan suurimpana voittajasuosikkina. City pudotti...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 1 päivä sittenNewcastlen kippari ylistää joukkueen suoritusta: “Pelasimme ilman pelkoa”
AC Milan sai Newcastlen vieraakseen Mestarien liigan ensimmäisellä kierroksella. Englantilaisjoukkue joutui ottelussa todelliseen mankeliin,...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 2 päivää sittenNewcastle nappasi tärkeän pisteen San Siron hornankattilasta: “Ilmapiiri oli todella vihamielinen”
Newcastle United joutui hurjaan pyöritykseen AC Milanin vieraana. Eddie Howen suojatit selvisivät kuitenkin kuivin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 2 päivää sittenManchester City aloitti UCL-taipaleensa voitokkaasti – Portugalilaistähti loukkaantui
Manchester City aloitti Mestarien liigaurakkansa Etihadilla Belgradin Punaista Tähteä vastaan. Pep Guardiolan miehistö oli...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Bundesliiga
/ 2 päivää sittenRatkaisevan eron tekijä? – ManU kohtaa keskiviikkona missaamansa maaliruiskun
Harry Kanen matkaaminen Tottenham Hotspurista Saksan liigan jättiläiseen Bayern Müncheniin oli yksi kesän suurimmista...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Veikkausliiga
-
Mestarien liiga
/ 3 kuukautta sittenLoistava kaavio! – Suomen jalkapallon ykkösseura lähtee tavoittelemaan paikkaa Euroopassa
Veikkausliigan hallitseva mestari Helsingin Jalkapalloklubi on saanut mielenkiintoisen vastustajan Mestarien liigan ensimmäiselle karsintakierroksella. Tällä...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan HJK jatkoi läpimurron tehneen hyökkääjänsä sopimusta – Tehot ovat vain kasvamaan päin
Veikkausliigan HJK ja hyökkääjä Kai Meriluoto ovat tehneet kahden vuoden jatkosopimuksen. 20-vuotiaan Meriluodon aiempi...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenHanna Väänänen tekee Veikkausliiga-historiaa: “Hänen nimittämisensä on ainoa oikea ratkaisu”
Veikkausliigassa pelaavan AC Oulun toimitusjohtajan tehtäviä syksystä asti hoitanut Hanna Väänänen on nimitetty pestiin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan SJK kiinnitti argentiinalaisen keskikenttäpelaajansa pitkäksi aikaa: “Meillä on kovat odotukset hänen varalleen”
Veikkausliigan SJK:n nuori keskikenttäpelaaja Valentín Gasc on solminut seuran kanssa uuden pelaajasopimuksen, joka korvaa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan IFK Mariehamn jatkaa tutun hallituksen alla
Veikkausliigassa pelaavan IFK Mariehamnin taustayhtiö IFK Mariehamn Ab:n yhtiökokous on pidetty ja kokous eteni...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Siirtouutiset
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan AC Oulu lainasi nuoren topparin – Ehtinyt kiertää jo Euroopassakin
Veikkausliigassa pelaavat AC Oulu ja KuPS ovat solmineet lainasopimuksen, joka tuo puolustaja Tony Miettisen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan Lahti kiinnitti nuoren topparilupauksensa – On aito lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti
Veikkausliigan FC Lahti ja toppari Eemil Laamanen ovat solmineet kahden vuoden pelaajasopimuksen. Sopimuksessa on...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Valioliiga
-
La Liga
/ 5 tuntia sittenLähde: Liverpool suunnittelee valtavaa kaappausta – Keskiössä PSG:n supertähti
Liverpoolin kerrotaan olevan kiinnostunut Real Madridin tähtipelaaja Rodrygosta. Siirto voisi mahdollisesti nähdä päivänvalon ensi...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 1 päivä sittenSpursille kova vastoinkäyminen! – Kokenut sotaratsu todennäköisesti loppukauden sivussa
Tottenham Hotspur on saanut surkeita uutisia joukkueen terveystilannetta koskien. Kroatialaisjyrä, Ivan Perisic joutuu todennäköisesti...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 1 päivä sittenEntiseltä ManU-valmentajalta suoraa puhetta: “Jotkut heistä eivät olleet niin hyviä kuin he kuvittelivat olevansa”
Manchester Unitedin entinen päävalmentaja, Ole Gunnar Solskjær kritisoi joidenkin vanhan seuransa pelaajien asennetta. Norjalainen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Bundesliiga
/ 2 päivää sittenRatkaisevan eron tekijä? – ManU kohtaa keskiviikkona missaamansa maaliruiskun
Harry Kanen matkaaminen Tottenham Hotspurista Saksan liigan jättiläiseen Bayern Müncheniin oli yksi kesän suurimmista...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 2 päivää sittenItalialaistähti palaa San Sirolle Newcastlen paidassa: “Tämä on se joukkue, jota kannatan”
Sandro Tonalin siirtyminen AC Milanista Newcastleen oli yksi kesän puhutuimmista kaupoista. Italialaistähti lukeutui Milanin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
La Liga
/ 2 päivää sittenEntinen ManU-tähti siirtymässä yllättävään suuntaan? La Liga-seura virittelee kovan luokan kaappausta!
David de Gean ura on tuoreiden lähteiden perusteella jatkumassa mahdollisesti La Ligassa. Real Betisin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 3 päivää sittenValioliigalegenda lyttää vanhan seuransa toiminnan siirtomarkkinoilla: “En uskonut sekuntiakaan…”
Entinen Manchester United-puolustaja, Gary Neville lataa suorat sanat vanhan seuransa nykytilanteesta. Neville kertoo olevansa...
Kirjoittaja Antti Makkonen