Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Urheilu-uutiset - Penkkiurheilu.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit mainos

Valioliiga

Goodison Parkilla riittää mietittävää – Kaksi runkopelaajaa jätti seuran siirtoikkunan viime hetkillä

Everton
Pixabay

Valioliigan häntäpäähän viime kausien aikana juuttunut Everton kärsi kovia menetyksiä kesän aikana. Yksi lähtijöistä oli Alex Iwobi, joka suuntasi Fulhamin vahvuuteen siirtoikkunan viime metreillä.

Everton on välttänyt kahdella edellisellä kaudella putoamisen todella täpärästi. Frank Lampardin johdolla sarjapaikkaa saatiin jännittää viimeiselle kierrokselle asti.

Lampardin jälkeen valmennusvastuun tammikuussa perinyt Sean Dyche onnistui niin ikään pitämään Toffeesin korkeimmalla sarjatasolla rimaa hipoen.

Ennen Dycheä Evertonin peräsimessä nähtiin puolentoista vuoden aikana kolme eri manageria, joten vaihtuvuus on ollut kovalla tasolla.

Myös pelaajarintamalla on tapahtunut suuria muutoksia ja ovi on käynyt tämän kesän aikana ahkerasti.

Yksi lähtijöistä oli Neal Maupay, joka suuntasi Brentfordin paitaan. Vaikka ranskalainen jäi Goodison Parkilla kauas Brighton-vuosien vireestään, ei hänen lähtönsä varsinaisesti helpota Dychen oloa.

Kun tämän lisäksi Alex Iwobi nosti kytkintä, riittää brittimanagerilla toden teolla mietittävää. Evertonin kerrotaan halunneen pitää Iwobista ensisijaisesti kiinni hänen ollessa viime kaudella yksi joukkueen parhaista pelaajista.

Fulhamin tarjoama 25,7 miljoonan euron siirtokorvaus muutti kuitenkin tilanteen kerta heitolla, joten nigerialainen päätyi kauppatavaraksi.

Lähde: TEAMtalk

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

PENKKIURHEILU.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Lisää aiheesta Valioliiga