
Skotlanti on aloittanut EM-karsinnat uskomattomalla tavalla. Steve Clarken valmentama joukkue on voittanut kaikki viisi pelaamaansa ottelua. Perjantaina kaatui Kypros selkein 3-0 lukemin.
Skotlanti on hyvää vauhtia matkalla ensi vuonna pelattaviin Euroopan mestaruuskilpailuihin. Perjantaisen Kypros-voiton myötä Skotlanti jatkaa A-lohkon kärjessä 15 pisteellä.
– Yritämme parhaan kykymme mukaan pitää tunteemme kurissa, joukkueen keskikenttäpelaaja, John McGinn kertoi BBC:lle. Mutta pieni lapsi sisälläsi innostuu. Me olemme innostuneita. Se on sallittua. Mutta emme ole vielä siellä (EM-kisoissa).
– Annamme fanien innostua – olen varma, että he juovat Kyproksen kuiviin tänä iltana, McGinn lisäsi.
– Menemme takaisin, syömme hedelmiä ja valmistaudumme tulevaan. Vain me itse voimme tuhota mahdollisuutemme, joten meidän on pysyttävä rauhallisina.
Skotlannin valmentaja, Steve Clarke varoi niin ikään menemästä asioiden edelle joukkueen huimasta vireestä huolimatta.
– Tämä oli jälleen yksi voitto kohti tärkeään turnaukseen selviämistä. Tavoitteemme ovat olleet selvillä alusta asti. Viiden ottelun voittaminen on hienoa, sitä me haluamme, mutta emme ole vielä perillä.
– Kaikki ympärillämme voivat olla innoissaan, mutta me pysymme rauhallisina. Meillä on todella vaikea peli Espanjassa ensi kuussa, ja pyrimme saamaan sieltä jotain mukaantuomista.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM
