
Entinen Ranskan maajoukkueen ja PSG:n keskikenttäpelaaja, Blaise Matuidi hehkuttaa Marco Verrattia. Matuidin mukaan lähtökuopissa oleva Verratti on jättänyt oman jälkensä Ligue 1:n mahtiseuran historiaan.
Marco Verrattin seurasiirtoa on pidetty pidemmän aikaa lähes varmana asiana. PSG:n listoilla oleva italialainen on neuvotellut qatarilaisen Al-Arabin kanssa ja kauppojen julkistamisen uskotaan tapahtuvan lähiaikoina.
Italian maajoukkuemies on viettänyt Parc des Princesillä edelliset 11 vuotta jätettyään kotimaansa taakseen vuonna 2012. Yhteensä vuosien varrella vyölle on kertynyt 416 ottelua, joista 276 Ligue 1:ssä.
PSG:stä ja Juventuksesta parhaiten muistettava Blaise Matuidi kertoo näkemyksensä Verrattista.
– Ottaen huomioon kaikki Marcon voittamat tittelit, hän on jättänyt jälkensä PSG:n historiaan. Hän oli seuraan saapuessaan todella nuori ja huoleton, eikä kukaan oikein tuntenut häntä.
– Mutta heti alusta lähtien oli selvillä kuinka lahjakkaasta pelaajasta oli kyse ja kaikki tiesivät, että hän tulee tekemään suuren vaikutuksen Parc des Princesillä.
Matuidin mukaan seuran fanien tulisi muistaa Verrattia lämmöllä viimeaikaisesta negatiivisesta julkisuudesta huolimatta.
– Voin vakuuttaa, ettei Marco saapunut ikinä myöhässä harjoituksiin, vaan osoitti aina suurta ammattimaisuutta.
Lähde: Football-Italia
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
Samankaltaisia uutisia
- PSG:n jättänyt supertähti avautuu Messin kanssa pelaamisesta: "Valitettavasti niin ei tapahtunut"
- Arsenal ja ManU kohtaavat Emiratesilla - Tekeekö vierasjoukkueen superlupaus debyyttinsä?
- CBF:n presidentin lupaukset pelkkää sanahelinää? - Ancelotti haluaa jatkaa Madridissa?
- Tottenham-pelaajan ura jatkumassa Serie A:ssa - Valioliigaura paketissa?
- Leicester menettämässä jälleen yhden avainpelaajistaan - Jatkuuko hyökkääjän ura Valioliigassa?
- Entinen Real Madrid-tähti palasi kotiin: "Nyt oli oikea aika"
- Seuralegenda kommentoi Erik ten Hagin ulostuloa: "Viimeinen yritys herätellä"

KIEKKOFANI.COM

PENKKIURHEILU.COM

UUTISANKKA Raha
Mainos
Mainos
Mainos
Huuhkajat
-
Huuhkajat
/ 1 viikko sittenHuuhkajien karsintalohkossa todella kutkuttava tilanne – Näin Markku Kanerva näkee mahdollisuudet kisapaikkaan
Tilanne Huuhkajien karsintalohkossa mutkistuu entisestään. Markku Kanervan Huuhkajien iso tavoite EM-lopputurnauspaikasta on kuitenkin edelleen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 2 viikkoa sittenHuuhkajille arvokas voitto! – Markku Kanervan ryhmän EM-unelma askelta lähempänä!
Huuhkajien EM-karsintaurakka jatkui torstaina tuiki tärkeällä ottelulla Kazakstania vastaan. Kamppailusta odotettiin tasaista vääntöä ja...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin MLS-siirrolle sinetti: Huuhkaja-tähden liito jatkuu Pohjois-Amerikassa
Teemu Pukin seuraava työnantaja on varmistunut. Huuhkaja-kärki siirtyy kahden vuoden mittaisella sopimuksella MLS:sä pelaavan...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille rutiinivoitto – Daniel Håkans latoi hattutempun San Marinon verkkoon
Suomi jatkoi maanantaina EM-karsintojaan, kun vastaan asettui piskuinen San Marino. Jalkapallokääpiö ei pystynyt yllättämään...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenHuuhkajille arvokas voitto täpötäydellä Olympiastadionilla: “Käytimme omat paikkamme hyvin”
Suomen EM-karsinnat jatkuivat perjantaina ottelulla Sloveniaa vastaan. Olympiastadionin yleisö sai makeaa mahan täydeltä, sillä...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 3 kuukautta sittenTeemu Pukin seuraava osoite selvillä? – Ura jatkumassa rapakon takana
Huuhkajien hyökkääjä, Teemu Pukki ilmoitti hiljattain jättävänsä Norwich Cityn taakseen. Kotkalaisen seuraava työnantaja on...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Huuhkajat
/ 6 kuukautta sittenHuuhkajille karsintojen avausvoitto: Pohjois-Irlanti kaatui rajun taistelun jälkeen
Suomi avasi pistetilinsä EM-karsintojen toisessa ottelussa, kun Pohjois-Irlanti kaatui vieraskentällä lukemin 0-1. Ottelun ainokaisesta...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Mestarien liiga
-
Mestarien liiga
/ 3 tuntia sittenAC Milan ja Newcastle kohtaavat San Sirolla – Kotijoukkueella todellinen kasvojen pesun paikka
Mestarien liigassa pelataan tiistaina todella kiinnostava kohtaaminen, kun AC Milan saa kotonaan vastaansa Newcastle...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 6 tuntia sittenBarca aloittaa Mestarien liiga-urakkansa yllättäjää vastaan: “Meillä on selkeä tavoite”
FC Barcelona kohtaa tänään Royal Antwerpin Mestarien liigan H-lohkon ottelussa. Selkeästä ennakkosuosikin asemasta huolimatta...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 1 kuukausi sittenMadrid-toppari avautuu taistelustaan Haalandin kanssa: “Olen vahvimmillani, kun kykyjäni epäillään”
Manchester City ja Real Madrid iskivät viime kaudella yhteen Mestarien liigan pudotuspeleissä. Yksi mielenkiintoisimmista...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 2 kuukautta sittenNähdäänkö eurokentillä jättiyllätys? – Suomen suurseuralle kelpaa tasapeli
Mestarien liigan toinen karsintakierros pelataan keskiviikkona päätökseen. Keskiviikkona ratkeaa kahdeksan otteluparia ja yksi on...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 2 kuukautta sittenHJK:lle maaginen voitto!
Veikkausliigassa vasta kolmantena tällä hetkellä oleva Helsingin Jalkapalloklubi teki tiistaina melkoisen tempun. HJK onnistui...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 2 kuukautta sittenHJK:llä edessään jättimäinen testi! – Norjan suurseura vastaan Mestarien liigassa
Mestarien liigan karsintojen toinen kierros käynnistyy tiistaina. Tiistaina ohjelmassa on seitsemän ottelua ja toinen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Mestarien liiga
/ 2 kuukautta sittenKylian Mbappelta pyyhkeitä PSG:n seurajohdolle: “Me pelaajat olemme aina tehneet kaikkemme”
Kylian Mbappe uskoo tehneensä oman osansa Mestarien liigan voiton eteen. Ranskalaishyökkääjän mukaan vastuu huonosta...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Veikkausliiga
-
Mestarien liiga
/ 3 kuukautta sittenLoistava kaavio! – Suomen jalkapallon ykkösseura lähtee tavoittelemaan paikkaa Euroopassa
Veikkausliigan hallitseva mestari Helsingin Jalkapalloklubi on saanut mielenkiintoisen vastustajan Mestarien liigan ensimmäiselle karsintakierroksella. Tällä...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan HJK jatkoi läpimurron tehneen hyökkääjänsä sopimusta – Tehot ovat vain kasvamaan päin
Veikkausliigan HJK ja hyökkääjä Kai Meriluoto ovat tehneet kahden vuoden jatkosopimuksen. 20-vuotiaan Meriluodon aiempi...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenHanna Väänänen tekee Veikkausliiga-historiaa: “Hänen nimittämisensä on ainoa oikea ratkaisu”
Veikkausliigassa pelaavan AC Oulun toimitusjohtajan tehtäviä syksystä asti hoitanut Hanna Väänänen on nimitetty pestiin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan SJK kiinnitti argentiinalaisen keskikenttäpelaajansa pitkäksi aikaa: “Meillä on kovat odotukset hänen varalleen”
Veikkausliigan SJK:n nuori keskikenttäpelaaja Valentín Gasc on solminut seuran kanssa uuden pelaajasopimuksen, joka korvaa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan IFK Mariehamn jatkaa tutun hallituksen alla
Veikkausliigassa pelaavan IFK Mariehamnin taustayhtiö IFK Mariehamn Ab:n yhtiökokous on pidetty ja kokous eteni...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Siirtouutiset
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan AC Oulu lainasi nuoren topparin – Ehtinyt kiertää jo Euroopassakin
Veikkausliigassa pelaavat AC Oulu ja KuPS ovat solmineet lainasopimuksen, joka tuo puolustaja Tony Miettisen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Veikkausliiga
/ 5 kuukautta sittenVeikkausliigan Lahti kiinnitti nuoren topparilupauksensa – On aito lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti
Veikkausliigan FC Lahti ja toppari Eemil Laamanen ovat solmineet kahden vuoden pelaajasopimuksen. Sopimuksessa on...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Valioliiga
-
Valioliiga
/ 8 tuntia sittenValioliigalegenda lyttää vanhan seuransa toiminnan siirtomarkkinoilla: “En uskonut sekuntiakaan…”
Entinen Manchester United-puolustaja, Gary Neville lataa suorat sanat vanhan seuransa nykytilanteesta. Neville kertoo olevansa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 23 tuntia sittenMikel Artetan päätökselle kovaa kritiikkiä! – “Miksi häntä täytyy nöyryyttää tällä tavalla?”
TV-persoona, Piers Morgan lyttää Arsenal-manageri, Mikel Artetan päätöksen jättää Aaron Ramsdale penkille sunnuntaisessa ottelussa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 23 tuntia sittenLähde: Liverpoolin tähtipelaaja lähellä rahakasta sopimusta
Trent Alexander-Arnoldin kerrotaan olevan lähellä jatkosopimusta Liverpoolin kanssa. Real Madridin ja FC Barcelonan tutkassa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 24 tuntia sittenChelsea hyytyi maalittomaan tasuriin: “Jälleen kerran kyse oli siitä…”
Chelsean alkukauden vaisut tulokset saivat jatkoa sunnuntaina. Mauricio Pochettinon valmentama tähtisikermä hyytyi maalittomaan tasapeliin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 1 päivä sittenArsenal joutui tehdä kaikkensa voiton eteen – Artetalle ensimmäistä kertaa täysi pistepotti Goodison Parkilta
Everton ja Arsenal kohtasivat Goodison Parkilla sunnuntaina pelatussa ottelussa. Tykkimiesten valmentaja, Mikel Arteta, jolla...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenPep Guardiola ei säästele tuoretta jättihankintaa: “Häneltä puuttuu vaadittavaa tarkkuutta”
Matheus Nunes saapui Manchester Cityyn siirtoikkunan viime hetkillä. Portugalin maajoukkuepelaaja on joutunut toistaiseksi tyytymään...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Valioliiga
/ 2 päivää sittenBrighton haki arvokkaat pisteet Old Traffordilta: “Emme olleet riittävän kliinisiä”
Manchester Unitedin alkukauden vaikeudet saivat jälleen jatkoa lauantaina, kun vahvavireinen Brighton haki pisteet Old...
Kirjoittaja Antti Makkonen